Ylituottoa tarjolla

Moikkelis sijoittajaystävät!

Vuoden alku on ollut hieman kiireistä, joten blogikin on jäänyt retuperälle. Kuun vaihteessa tuli eteen vuokralaisen etsintä yhteen sijoitusasunnoista ja näyttää siltä, että uusi asukas löytyi ja tyhjä kuukausi vältettiin taas. Vuokraakin sain hilattua ylöspäin, eli loppu hyvin kaikki hyvin siltä rintamalta, vaikka pieni stressinpoikanen aina iskee, kun vuokralainen lähtee.

Sijoitusvuosi 2024 on alkanut aika yllätyksettömästi. Uskon SP500-indeksin nousevan vaalivuonna 10-15%. Onko veturina edelleen jättiteknot vai tuleeko rotaatiota laajempaan osakejoukkoon. En tiedä, mutta valistunut arvaus on jälkimmäinen. Ainakin Apple ja Tesla näyttävät jäävän tuotoissa polkemaan paikalleen. Helsingin pörssin uskon lopettavan ikuiselta tuntuvan mörnimisen ja uskon/toivon Helsingin nousevan yli 20%.

Sijoitusstragia pysyy ennallaan. About kolmasosa indeksisijoituksiin, toinen kolmasosa sijoitusasuntojen lainanlyhennyksiin ja loput osakepoimintana. Rahat indeksisijoituksiin on kaivettu edelleen osingoista ja treidivoitoista. Palkkaraha menee nyt ihan peruselämiseen ja hätäkassan kerryttämiseen. Osakepoiminnassa hyödynnän Nordean osakesäästöpäiviä, jolloin kulut 1€/ kauppa. Ja kun jenkkiyhtiöiden osto tulee ajankohtaiseksi minulla on ässä hihassa. 

Olen ostanut vuodeksi jäsenyyden Alpha Picks palveluun. Alpha Picks on palvelu, jossa annetaan kaksi systemaattiseen analyysiin pohjautuvaa osakepoimintavinkkiä kuukausittain. Palvelu on ollut pystyssä vuoden 2022 puolivälistä lähtien. Osakkeet poimitaan tunteettomasti quant-menetelmän pisteytyksen kautta, joten psykologia ei vaikuta annettuihin vihjeisiin. Kriteereihin vaikuttavat: Kannattavuus, kasvu, valuaatio, momentum ja analyytikkojen ennusteet. Tulokset ovat tähän asti olleet mykistävät: SP500 29,66% tuotto versus Alpha Picks 96,83% tuotto. (3.2.2024. tilanne) Mikä minua on eniten vakuuttanut on seikka, että kaikki voittajat eivät ole teknologiasektorilta. Supertuottoja lyhyessäkin ajassa on löytynyt, kuluttajatuotteista, raaka-aine-sidonnaisilta aloilta, energiasta, teollisuudesta ja kyllä myös teknologiasektorilta.

Skeptinen kun olin, niin en aluksi uskonut systeemiin ja jätin ihan rahanpuutteenkin vuoksi useitakin vihjeitä ostamatta. Ja sitten kateellisena olen saanut tuijottaa sivusta osakkeiden raketointia. Onhan minullakin sentään mukaan tarttunut voittajia. Esimerkiksi blogissani jo aiemmin mainittu SMCI on noussut vaatimattomat 555% ostohinnasta. Marraskuussa 2022 kokeilumielessä muutaman satasen ostos lasketaan arvossa jo tuhansina euroina, eikä arvostus ole millään mittarilla vielä tähtitieteellinen, vaan edullinen kasvuyhtiöksi. P/E ei todellakaan liiku satasissa.

Alpha Picksiä voi käyttää monella tavalla. About-osiossa on neuvottu uusia tilaajia pääsemään alkuun. Voi ostaa koko portfolion jos pätäkkää piisaa tai sitten vaikka viisi korkeimmat pisteet saanutta Strong Buy-suositusta. Tai ihan vain täydentää omaa salkkua sellaisella osakkeella, joka tuntuu, että se omasta salkusta puuttuu.

Alpha Picks tekee harvoin huteja, joskin joissain tapauksessa tuottoa on joutunut odottelemaan. Palvelu ei ole niitä varten, jotka odottavat löytävänsä tenbaggerin viikossa, mutta momentum yhtenä ostoperusteena on toiminut historiallisesti aika hyvin. Psykologisesti ajatellen tuntuu hölmöltä ostaa osaketta, joka on 52 viikon huipussaan, mutta vaarallisempaa on yleensä ostaa osaketta, joka on 52 viikon pohjissa.

Kokemukseni palvelusta ovat siis hyviä ja suosittelen. Itse maksoin palvelusta 199$/vuosi, mutta te LUCKY BASTARDS saatte sen 55% alennuksella 8.-14.2.ystävänpäivätarjouksena hintaan 89$ tästä. 

EDIT 13.2.2024: Alpha Picks hinta nousee 499 dollariin/ vuosi. Käyttäkää tarjous hyväksenne heti! Tuotto on noussut jo 105% vs SP500 36% tuottoon!

Muista kuitenkin, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevaisuudesta. Jokainen on vastuussa omista sijoituspäätöksistään tai tekemättä jättämisistään. Alpha Picks ei ole vastuussa sijoittajien mahdollisesti realisoituvista tappioista.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

26. Vesan salkku

SALKKUPÄIVITYS

Apuja maailmalta