Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2024.

Momentum sijoitusstrategiana

Oletko tarttunut putoavaan puukkoon? Minä ainakin olen. Putoavalla puukolla tarkoitetaan sijoitusslangissa reippaasti laskenutta osaketta, jonka arvostustaso alkaa vaikuttaa houkuttelevalta. P/E-luku näyttää alhaiselta, osinkotuotto on melkein kaksinumeroinen. WAU, nyt ostamaan ja heti kun halvalla saa. Halpuus olikin petollista. Osakkeen lasku jatkuu ja sijoittaja alkaa hikoilla miettiessään ostaako lisää alentaen keskihintaa vai pitäisikö myydä tappiolla. Olet tarttunut putoavaan puukkoon... Joskus toki sijoittaja onnistuu poimimaan osaketta pohjilta ja saa hyvän tuoton. Aina ei näin kuitenkaan käy. Itse olen tuskaillut amerikkalaisen teleoperaattori AT&T:n kanssa kyseisen ongelman parissa. AT&T oli osinkoaristokraatti (yli 25 vuotta vuosittaista osingon kasvattamista) ja pelkästään tämä seikka sai minut uskomaan, että yhtiön kurssi kääntyy ylöspäin. No eipä kääntynyt ja osinkoakin leikattiin vuonna 2022 rajun velkataakan pakottamana. Takkiin on tullut. FAANG-osakkeetkin jäi

Voittoja kotiutettu osa 2

Nyt alkaa mennä mahdottomaksi. Buy and hold-sijoittajaksi profiloituneena menin kotiuttamaan voittoja jo toisen kerran kuukauden sisään. Nyt on pantava jäitä hattuun, muuten joudun oikein kunnolla verollepantavaksi ensi vuonna. Mistä siis on kyse? Iron Mountain (IRM) oli kuin varkain hiipinyt yhdeksi portfolioni suurimmista sijoituksista. Firmaa oli ostettu koronapohjilla muutamassa erässä siinä toiveessa, että aliarvostus purkautuu ja saan lukittua kovan yli 7 % osinkotuoton hamaan tulevaisuuteen. Siinähän kävi juuri näin. Arvonnousua on kertynyt 163% keskiostohinnasta, eli huomattavasti enemmän kuin odotin. Kaksinkertaistumiseen ajan myötä olisin ollut tyytyväinen. Nyt hiipi puseroon tunne, onko firma jo yliarvostettu? Iron Mountain on REIT-yhtiö, jonka ydinbusiness on maailman tylsintä. Se säilyttää lain vaatimia paperidokumentteja maksua vastaan. Kasvu on haettu digitalisoitumisesta ja panostamisesta datacentereihin. Se on kasvava, mutta vielä pieni osa firman liiketoiminnasta. Isk

Voittoja hieman kotiutettu

Viime viikolla tein jotain, mitä en normaalisti tee, eli kotiutin voittoja. Veromielessä AOT-miehenä tässä ei ole mitään järkeä, mutta nyt oli paikka. Alpha Picksin marraskuussa 2022 suosittelema ja Vesa-pojan ostama SMCI kävi torstaina 1000% nousussa. Eli vanha kunnon tenbagger. Olin jo etukäteen päättänyt alkuvuoden kurssirallia katsoessani, että 25% SMCI:n osakkeista lähtee myyntiin jos osake todella kymmenkertaistuu ostohinnasta. Myynti osui aika nappiin, sillä perjantaina tapahtui väistämätön, eli jotkut muutkin kotiuttivat voittoja ja osake laski parikymmentä prosenttia. Nyt se on ostohinnasta voitolla enää 800%, mutta voin elää tuon faktan kanssa. 75% osakkeista jäi vielä pitkään salkkuun odottamaan mitä tuleman pitää. Alpha Picks jatkaa yliperformointia SP500 verrattuna ja onnittelen teitä muutamia blogini lukijoita, jotka tartuitte tilaisuuteen tilata tämä hieno palvelu hintaan 89$/vuosi. Hinta pomppasi tosiaan 499 dollariin, koska hyvästä palvelusta pitääkin maksaa. Edellä o

Ylituottoa tarjolla

Kuva
Moikkelis sijoittajaystävät! Vuoden alku on ollut hieman kiireistä, joten blogikin on jäänyt retuperälle. Kuun vaihteessa tuli eteen vuokralaisen etsintä yhteen sijoitusasunnoista ja näyttää siltä, että uusi asukas löytyi ja tyhjä kuukausi vältettiin taas. Vuokraakin sain hilattua ylöspäin, eli loppu hyvin kaikki hyvin siltä rintamalta, vaikka pieni stressinpoikanen aina iskee, kun vuokralainen lähtee. Sijoitusvuosi 2024 on alkanut aika yllätyksettömästi. Uskon SP500-indeksin nousevan vaalivuonna 10-15%. Onko veturina edelleen jättiteknot vai tuleeko rotaatiota laajempaan osakejoukkoon. En tiedä, mutta valistunut arvaus on jälkimmäinen. Ainakin Apple ja Tesla näyttävät jäävän tuotoissa polkemaan paikalleen. Helsingin pörssin uskon lopettavan ikuiselta tuntuvan mörnimisen ja uskon/toivon Helsingin nousevan yli 20%. Sijoitusstragia pysyy ennallaan. About kolmasosa indeksisijoituksiin, toinen kolmasosa sijoitusasuntojen lainanlyhennyksiin ja loput osakepoimintana. Rahat indeksisijoituksii