Salkun sisältö ja osinkojen kehitys
Vesan salkku päivämääränä 31.12.2023
Avaan sijoitussalkkuni sisällön ja perusteen miksi kyseisen sijoituskohteen olen ostanut. Kerron sijoituksen kappalemäärän arvon sijaan, koska arvo muuttuu päivittäin. Jokainen voi tarkistaa päivän kurssin ja kertoa sen kappalemäärällä, niin tietää tarkalleen mitä sijoitus on euroissa. En lähde aina avaamaan onko sijoitus plussalla vai miinuksella, koska se myös muuttuu markkinatilanteen mukaan.
Tilanne kirjan lukuhetkellä voi olla täysin eri kuin kirjoittamishetkellä. Ja lisäksi, vaikka jonkun yksittäisen osakkeen arvo olisi laskenut, saatan silti olla kokonaisuutena voitolla, kun mukaan lasketaan vuosien varrella yhtiön maksamat osingot. Mainitsen suurimmat menestykset ja hutit, mutta 10 - 15 % prosentin heittoja hankintahinnasta suuntaan tai toiseen on merkityksetöntä mainita, koska ne ovat täysin normaaleja kurssivaihteluita lyhyellä aikavälillä.
Salkkuni sisältöä luetteloimalla hyvin selväksi on käynyt, että pisimpään omistetut osakkeet ja rahastot ovat olleet tuottoisimpia. Ja niin se pitääkin olla. Tämä fakta lisää luottamustani tavoitteen toteutumisesta.
Kaikkien sijoitusteni arvon vuotuisen tuottoprosentin laskeminen olisi helppo avata, jos kaikki sijoitukseni olisivat samalla arvo-osuustilillä, mutta minulla on niitä kolme kappaletta: Nordeassa, OP:ssa ja Nordnetissa. Joitakin samoja yhtiöitä on useammalla arvo-osuustilillä, joten en ala laskemaan jokaisen omaisuuserän tuottoa erikseen. Joistakin osakkeista puuttuu myös hankintahinta vink. vink Nordea, miksi näin on?
Itse asiassa vuotuinen sijoitusten tuottoprosentti on minulle sivuseikka, kunhan tavoite toteutuu. Jos häviän indeksille, mikä tuntuu olevan kauhistus joidenkin sijoitusbloggareiden mielestä, niin sitten häviän. Liikaa indeksille ei kuitenkaan saa hävitä, koska silloin tuottolaskelmat eivät pidä ja tavoitteeni jää saavuttamatta. Seuraan kaikkien sijoitusteni arvon kehitystä ja totta kai osinkotulojen kasvua. Ne ovat helppoja laskea yhteen. Ja ilmoitan sen tarkasti kirjan valmistumispäivämäärän mukaan.
Nordean AOT 90663€, Nordnet AOT 57 653€ , OP AOT 7697,06€, Oma osuus sijoitusasunnoista 40 000€, Käteinen ja lyhyen koron rahastot 4500€. Osuus omasta asunnosta 100 000€. Yhteensä 296 013€. Autot ovat käyttöomaisuutta, enkä laske niille rahallista arvoa.
Jos jätetään oma asunto pois sijoitusvarallisuudesta, niin 196 013€. ATH-lukema minulle.
Vuoden pahin sijoitusmoka oli ostaa Intrumia. Päättelin huonojen aikojen lisäävän firman perintäbusinesta. 50% kurssilaskun jälkeen myin roskan pois, kun ilmoittivat, että eivät kykene maksamaan osinkoa, koska omat velat ovat niin hirvittävät.
Paras nousija oli SMCI nelinkertaistuen ostohinnoista. Vinkki tuli Seeking Alphasta, jossa muuten uuden vuoden ALE premium-jäsenyydestä 27.12-5.1. välisen ajan. Kannattaa kokeilla. Moni sijoitusidea tullut sieltä ja SA:n pisteytysjärjestelmä on tuottanut reippaasti ylituottoa SP500 verrattuna. Joihinkin tipseihin tartuin ja joihinkin en, kun ei ollut rahaa ja se harmittaa kun on katsonut esim. M/I Homesin osakkeen kolminkertaistumista vuoden aikana ja minä en ollut siinä mukana.
Paras
kehittymiseni sijoittajana syntyi kuitenkin loppuvuodesta. Kulujen
kasvaessa ja ansioiden pienentyessä oli hankala pitää säästösuunnitelmaa
yllä. Hätä keinot keksii. Lokakuusta lähtien olen muuttanut kantani
treidaamiseen. Olen onnistunut päivä-ja swingtreidaamaan Nordnetin
Markets-tuotteilla sen verran rahaa kuukausittain, että palkasta ei ole
tarvinnut laittaa rahaa kuukausisäästöön. Se on tuonut liikkumavaraa
omaan talouteen. Jatkan treidaamista tammikuussa ja jatkan sitä kunnes
alan tekemään voittojen sijaan tappiota. En tavoittele kuuta taivaalta
enkä lopeta päivätyötä. Tyydyn roposiin, joita olen pystynyt poimimaan
päivänsisäisillä kurssiliikkeillä lähinnä Nasdaq100-indeksiä hyödyntäen.
Suorat osakesijoitukset:
Applovin corp. Omistus 5 kpl. Kännykkäsovelluksia.
- Ardmore shipping. Vinkki tankkeriyhtiöistä tuli, kun kuuntelin pörssipäivää Yle Areenasta. Seeking Alpha nosti kyseisen tankkeriyhtiön ostovinkiksi. Euroopan öljyhuolto täytyy hoitaa meriteitse, kun Venäjältä tulevat putket ovat kiinni. Maksaa n. 7 % vuosittaista osinkoa. Osakkeiden kappalemäärä 67.
- Altria. Tupakkayhtiö, jolla yksinoikeus Marlboro-brandiin Yhdysvalloissa. Osinkokuningas ja n. 9 % osinkotuotto. Osakkeiden kappalemäärä 49.
- AT&T. Amerikkalainen teleoperaattori. Osakkeiden kappalemäärä 100. Laskenut jatkuvasti. Osinkoa leikattu. Ostin, koska kovan osinkotuoton lisäksi näin mahdollisuuden kasvaa suoratoistopalveluissa. Jätin salkkuun, vaikka tekninen veromyyntikin olisi ollut taas mahdollinen.
- British American Tobacco. Osakkeiden kappalemäärä 48. Osinkotuotto 9%. Tupakkaa myydään vielä kauan ja BTI toimii maailmanlaajuisesti.
Satsaa myös vähemmän haitallisiin nikotiinituotteisiin, joissa saavuttanee kannattavuustason tänä vuonna.
- Capman. Vaihtoehtoisia sijoituksia kehittävä yhtiö Helsingin pörssistä. Osakkeiden kappalemäärä 500. Hyvä ja kasvava osinkotuotto. Vinkki ostaa tuli, kun kuuntelin Inderes-bodcastia.
- Celestica.
Kanadalainen elektroniikkavalmistaja. Purjehtii AI myötätuulessa.
Katsotaan tuleeko kurssiraketti vai tussahtaako piippuun? Nyt lievästi
plussalla. Omistus 36 kpl.
- Chicago Atlantic Real Estate Finance. Osinkotuotto 10 %. Rahoittaa kannabiskiineistöjä. Osakkeiden kappalemäärä 65. Kasvuala.
- Citycon. Osakkeiden kappalemäärä 262. 7 % osinkotuotto. Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö. Omistaa kauppakeskuksia, mutta on luopunut sijainniltaan heikoimmista.
- Coca Cola. Ei esittelyjä kaipaa. Osinkokuningas. Osakkeiden lukumäärä 33. Ostin, kun sain napattua koronapohjilta.
- Comcast A.
Amerikkalainen media-ja viihdejättiläinen. On valokuituia, Pay- TV:tä,
Hulu-suoratoistoa ja teemapuistoa. Katsotaan jatkuuko noste vai
tussahtaako piippuun. Omistus 22 kpl. Maksaa melkein 3% osinkoakin.
- Crown Castle. Tukiasemia vuokraava Reit- yhtiö. Ala kasvaa. Osinko 5 % luokkaa. Osakkeiden kappalemäärä 8.
- Clearway Energy. Osakkeiden kappalemäärä 40. Rakentaa uusiutuvaa energiaa Yhdysvalloissa. Ostin, kun pitkään ja hartaasti etsin kasvuosaketta ilmastosektorilta, joka maksaa myös hyvää ja kasvavaa 5 % osinkoa.
- Dorian LPG.
Tankkeriyhtiö. Tankkereista on pulaa ja LPG maksaa 11% osinkotuottoa ja
kurssi myös noussut pystysuoraan. Tilaisuus, johon oli pakko tarttua.
- Enbridge. Kanadalainen maakaasua ja öljyä putkia pitkin kuljettava ns. midstream yhtiö. Osakkeiden lukumäärä 45. Maksaa kasvavaa ja isoa 7 % osinkotuottoa. Rakentaa myös uusiutuvaa energiaa. Aion lisätä jatkossakin.
- Hannon Armstrong Infrastructure. Rahoittaa ja omistaa uusiutuvan energian projekteja USA:ssa. Osinkotuotto 6 % ja kasvussa. Osakkeiden lukumäärä 50.
- Global Medical Reit. Vuokraa sairaalakiinteistöjä. 10 % osinkotuotto. Osakkeiden lukumäärä 123. Uskon, että arvo nousee, kun korot laskevat.
- Fortum. Osakkeiden lukumäärä 111. Osinkotuotto 6 %. Takana hirvittävä möhläys saksalaisen maakaasun kanssa yhtiöltä, jonka piti olla vakaa ja ennustettava. Toivottavasti uusi Pohjoismaihin keskittyvä strategia palauttaa uskon yhtiöön.
- Innovative Industrial Properties.
Omistusten määrä 22. Tähän on ladattu toiveita ja hyvin on alkanut.
Ainoa pörssiin listattu kannabiskasvattamoja vuokraava REIT. 10%
osinkotuotto lukittu ja arvo noussut syksyn hankintahinnasta 25%.
- Iron Mountain. REIT, joka säilyttää lain vaatimia dokumentteja, mutta kasvaa datacentereissä. Osakkeiden lukumäärä 125 ja nousua 110 % hankintahinnasta. Onnistuin poimimaan koronapohjilta.
- Johnson&Johnson. Amerikkalainen lääkejätti. Osinkokuningas. Yksi defensiivisimmistä yhtiöistä mitä voi kuvitella. Osakkeiden lukumäärä 9. Tasaista menoa ylöspäin.
- JP Morgan&Chase. USA:n suurin pankki. Hyvä osinko ja arvonnousua 70 % hankintahinnasta. Osakkeiden kappalemäärä 6.
- Kemira. Osakkeiden lukumäärä 110. Arvonnousua yli 100 % ostohinnasta. Ostin, kun yhtiö panosti puhtaan veden kierrätykseen. Kurssi polki pitkään paikallaan, mutta viimein lähti nousuun. Sitkeä odotus palkittiin.
- Kone. Pitihän sitä ostaa, vaikka suuruuden päivät taitavat olla jo ohi. Kiinan markkina on Koneelle kohtalonkysymys. Osakkeiden lukumäärä 45 ja kurssinousua 40 %. Ehkä jatkuva kaupungistuminen saa Koneen taas joskus kasvu-uralle.
- Mandatum. Sammosta irronnut finassiyritys. Uumoillaan jopa 10% osinkotuottoa lähivuosille. Omistuksen kappalemäärä 656.
- Manulife Financial. Kanadalainen
vakuutusyhtiö. Ostettu Seeking Alphan suosituksesta ja noussutkin
parikymmentä prosenttia syksyn aikana. Osikotuotto 6% ja omistusten
kappalemäärä 66 kpl.
- Metsäboard A ja B. Osakkeiden lukumäärä A-sarja 257 ja B-sarja 144. Kolminkertaistunut hankintahinnasta. Osinkotuotto myös kasvanut. Omistettu 9 vuotta. Yhtiö hoippui konkurssin partaalla finanssikriisin aikaan, mutta sai vakautettua tilanteen. Ostin, kun yhtiö meni eteenpäin hylättyään paperin ja keskittyessään kartonkiin.
- Neste. Osakkeiden kappalemäärä 429. Parhaimmillaan omistuksen arvo käynyt yli 20 000€. Eli kymmenkertaistunut hankintahinnasta. Tekee uusiutuvaa polttoainetta ja painopiste siirtymässä maanteiltä ilmailuun. Uskon kurssin nousevan uuteen ennätykseen lähivuosina, kun uusi kapasiteetti valmistuu.
- Nordea Bank. Osakkeiden kappalemäärä 1150. Osinkotuotto jopa 8 %. Ihmeellistä kyllä Nordea ei osaa kertoa hankintahintaani. Mututuntumalla se on lievästi noussut. Itsekin hankintahintaa on hankala laskea, kun olen ostanut useassa erässä. Lasken vasta pakon edessä jos myyn ja verottaja vaatii hankintahinnan.Heikon jakson jälkeen Nordea on taas vahvassa tuloskunnossa kohoavan korkotason ja tiukan kulukuurin siivittämänä.
- Omega Healthcare investors. Hoivatiloja vuokraava REIT. Osakkeiden kappalemäärä 136. Osinkotuotto 8 %. Väestö ikääntyy ja tarvitsee hoivaa lisääntyvässä määrin.
- Orion. Suomalainen lääketehdas. Kaikki tuntevat varmaan Buranan, joka on melkein synonyymi särkylääkkeelle. Osakkeita 80 kpl ja nousua 40 %. Orion on laatuyhtiö varsinkin oman pääoman tuottosuhteella mitattuna. Kyttäsin sitä pitkään ja kun kurssi puolittui muutama vuosi sitten, niin iskin kiinni. Erittäin vähäriskinen ja vakaa yhtiö. Pysyy salkussa varmaan loppuelämän.
- Pfizer. Koronahuipuista
50% alas tullut lääkejätti. Osinkotuotto jo 6%. Nähtäväksi jää
tartuinko putoavaan puukkoon vai aliarvostettuun lääkeyhtiöön, jolla ei
nyt tällä hetkellä satu olemaan tarjolla lihavuuslääkettä. Omistus 35
kpl.
- Philip Morris International. Myy Marlboroa USA:n ulkopuolella. Ostin, koska omistin ennen loistavaa nuuskayhtiö Swedish Matchia, jonka PM osti.Tupakkayhtiöistä ehkä parhaiten pystynyt muuttamaan tuotevalikoimaansa vähemmän haitalliseksi. Osakkeiden kappalemäärä 15 ja 5 % kasvava osinko.
- Raisio. Osakkeiden lukumäärä 99. Yritin myydä koko position joulukuun osakesäästöpäivässä, mutta osa toimeksiannosta ei näemmä mennyt läpi..
- Realty income corp. Ehkä laadukkain Reit-yhtiö. Oli aina kallis, mutta koronapohjilla sain ostettua. Osakkeiden lukumäärä 40 ja jatkuvasti kasvava osinkotuotto 5 %. Aion jatkossa aina lisätä, jos hinta ei karkaa liian kalliiksi.
- Revenio Group. Suomalainen silmänpainemittareita myyvä kasvuraketti, jota pidin aina liian kalliina. Viimein ostin hitusen ja osakkeita omistuksessa 21 kpl.
- Sampo. Osakkeita hallussa 280. Björn Wahlroosin osto- ja myyntikonttorista muuttunut vakuutusyhtiöksi. Osinkoja tulee ja kurssi on nelinkertaistunut. Ostin hyvään aikaan kauan sitten ja lisännytkin aika ajoin. Sijotussalkkuni peruspilareita. Viime vuosina osakekurssi tosin polkenut paikallaan.
- Sanoma Oyj. Osakkeiden lukumäärä 60 kpl. Mediayhtiö Helsingin sanomat ja oppimateriaalit päätuotteina. Kurssi noussut ja laskenut aika volatiilisti. Osinkoa maksaa silti.
- Snowflake. Amerikkalainen edistyksellisiä pilvipalveluja tarjoava yhtiö kasvaa hurjaa vauhtia. Osakkeita salkussa 6 kpl. Tämä on niin lupaava kasvuyhtiö, että jaksan odottaa menestystä pitkään.
- Stag industrial. Reit, joka vuokraa teollisuuskiinteistöjä Yhdysvalloissa. Ostin, koska kasvaa verkkokaupan imussa ja maksaa osinkoa kuukausittain. Osakkeita salkussa 80 kpl ja joka vuosi kasvanut osinkotuotto nyt 4,5 %. Nousua ostohinnasta 55 %.
- Super Micro Computer. Seeking Alphasta poimittu vihje. Tarjoaa kokonaisvaltaista IT-palvelua ja kasvaa tekoälyn imussa. Osakkeita salkussa 4 kpl ja nousua ostohinnasta 300 %.
- Talenom. Tilitoimistoyritys, joka yrittää digitalisoida alan. Laajentanut, Ruotsiin, Espanjaan ja Italiaan. Osakkeita salkussa 158 kpl.
- UPM-Kymmene Oyj. Mielestäni paras Suomen metsäyhtiöistä. Erinomaisesti johdettu. Osakkeita salkussa 110 kpl ja nousua 70 %. Kävi vasta historiansa korkeimmassa kurssissa, mutta tullut viime viikkoina alas sellun hinnan vetämänä. Osinko on kasvanut pikkuhiljaa.
- VICI Properties. Reit, joka omistaa Las Vegas Stripin varren uhkapelihotelleista noin puolet. Osakkeita salkussa 25 kpl. Osinko kasvanut vuosittain. Aion lisätä jatkossa.
- Volvo B.
Kyseessä siis ruotsalainen raskasta kalustoa valmistava versio Volvosta
eikä kiinalainen henkilöautomerkki. Omistus 26 kpl. Ostin syksyllä pois
heivatun Intrumin tilalle. Mennyt ihan mukavasti eteenpäin.
- Wärtsilä. Suomalainen meriteollisuusyhtiö. Omistin joskus Fiskarsia, joka
jakoi omistamansa Wärtsilän osakkeet omistajilleen osinkona. Osakkeita
salkussa 36 kpl.
Rahasto- ja ETF- omistukset:
1. iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD. Kehittyville markkinoille sijoittava ETF. Osuuksien määrä 291. Ostettu kuukausisäästönä pikkuhiljaa.
- iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD. SP500 indeksiin sijoittava ETF. Hankittu pikkuhiljaa kuukausisäästöllä. Kasvuosuudellinen. Osuuksien määrä 5.
3. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Dist). SP500 sijoittava tuotto-osuudellinen ETF. Hankittu pikkuhiljaa kuukausisäästämällä. Osuuksien määrä 71.
4. iShares MSCI USA Quality Dividend ESG UCITS ETF USD. Tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 120. Osinkostrategia oli niin vahva, että tähän tuli sijoitettua aikana, jolloin olisi pitänyt panostaa enemmän kasvuyhtiöihin. Plussalla kuitenkin 50 % + osingot.
5. Franklin FTSE India UCITS ETF. Intian
markkinoille sijoittavat passiivinen ETF. Omistusten määrä 30. Intia on
ohittanut Kiinan väkiluvussa. Jos Intia tekee "Kiinat" ja talouskasvu
kiihtyy, niin nousupotentiaalia löytyy.
6. L&G Battery Value-Chain UCITS ETF. Nimi kertoo kaiken. Akkuja ja sähkön varastointia tarvitaan jatkossa. Omistusten määrä 35.
7. Lyxor Core US Equity (DR) UCITS ETF - Dist. Osuuksien määrä 162. Halpakuluisin USA-ETF mitä aikoinaan löysin.
8. VanEck Morningstar Developed Markets Dividend Leaders UCITS ETF. Koostuu osinkoyhtiöistä, joten tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 30. Aika tuore ostos, joten se osinkopakkomielle vieläkin on voimakas.
9. VanEck Uranium and Nuclear Technologies UCITS ETF. Osuuksien
määrä 30. Vähän sama juttu kuin tankkerien kanssa Kysynnän ja tarjonnan
epäsuhdan pitäisi nostaa uraaniyhtiöitä, mutta koska en tunne alan
yhtiöitä, niin valinta on ETF. Ostettu itse asiassa 27.12.2023.
10. WisdomTree Artificial Intelligence UCITS ETF. Osuuksien määrä 22. Kuka näinä päivinä uskaltaa olla ostamatta tekoäly ETF-rahastoa? Omistus 22 kpl.
11. Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C. Osuuksien määrä 152. Ostettu joskus Kreikan eurokriisin aikoihin 2015 ja kuukausisäästetty perään. Euroopan osakemarkkinat ovat olleet Yhdysvaltoja halvemmat kroonisesti finanssikriisistä lähtien, koska Euroopasta puuttuu Applet ja Amazonit ym. Mennyt yllättävän hyvin sodasta huolimatta. Kävi ATH-lukemissa vasta.
12. Handelsbanken Usa Indeksi. Osuuksien määrä 47,2065. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Piti vaihtaa USA-ETF-tuotteet tähän, kun Nordnet läiski 2,5 euron maksun joka ostokselle.
13. Nordnet Indeksfond Danmark ESG A.
Osuuksien määrä 68,4762Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä
kasvaa pikkuhiljaa. Isossa painossa indeksissä diabeteslääkettä valmistava
Novo-Nordisk. (Tanskan Nokia) sillä erotuksella ettei ole sössinyt
liiketoimintaansa.
14. Nordnet Indeksfond Norge. Osuuksien määrä 19,173. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Ei saa ESG-statusta, koska Norjassa tunnetusti öljyriippuvuutta aikalailla.
15. Nordnet Indeksirahasto Suomi ESG. Osuuksien määrä 40,534. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Kulunhallinnan kannalta loistava, kun kulu on se kuuluisa 0€. Jospa suomalaiset yhtiöt taas pääsisivät kunnon kasvuun kiinni.
16. Nordnet Indexfond Sverige ESG. Osuuksien määrä 33,4577. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa.
17. Nordnet One Tasapaino EUR. Osuuksien määrä 29,0884. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Osunko korkohuipulle ja koronlaskun myötä nousisi sekä korko, että osakepuoli rahastossa? Kulut ärsyttävän korkea 0,49 %
18. Nordnet Maailma indeksi 125. Vivutettu osakerahasto. Kuukausisäästössä ja käsittelinkin tätä yhdessä syksyn postauksessa. 0,6972 kpl omistuksessa.
19. ISHARES Global Water Ucits Etf - Usd Dis. (tuotto-osuudellinen), Osuuksien määrä 100 kpl. Tätä pidetään salkussa pitkään ja hartaasti. Jos Ilmastonmuutos riistäytyy käsistä, niin puhdas makea vesi on kultaakin kalliimpaa. Ihan hyvin mennyt jo nyt. Parhaimmillaan oli tuplaantunut.
20. Nordea
Global Enhanced Small Cap Fund. Osuuksia 22,08 kpl. Kallein rahasto.
Halusin korjata pienyhtiöiden puutteen salkustani ja tällä se hoitui
maailmanlaajuisesti. Kulut 0,79 % ja kuukausisäästössä. Enhanced tarkoittaa,
että rahasto seurailee indeksiä aikalailla tarkkaan, mutta salkunhoitaja
poistaa rahastosta omasta mielestään surkeimmat kohteet. Siksi kulu kohoaa
vähän, mutta ei aktiivisesti hoidettujen rahastojen tasolle.
21. Käteinen ja lyhyen koron rahastot Arvo-osuustileillä n. 4500€. Muuttuu sen mukaan miten osinkoja tulee ja osakeostoja tehdään.
Osinkotulojen
kehitys Ennakonpidätysten jälkeen 2019-2023: Tänä vuonna osinkotuloja
tuli 4832,93€. 5000€ tavoitteesta jäätiin. Syynä Sammon jättiosinko v.
2022, joka hämärsi käsitystä osinkojen kasvusta tänä vuonna. 2024
mennään reippaasti yli 5000€. Lupaan sen.
Kommentit
Lähetä kommentti