SALKKUPÄIVITYS JA TIETO - TIE YLITUOTTOIHIN

Meikäläisen sijoittamistaival on mennyt suurin piirtein indeksituoton tahdissa, ehkä jopa vähän sen alle. Suomi-osakkeilla mentiin ensimmäiset 20 vuotta ja 10 vuotta sitten mukaan tulivat Nordnetin indeksirahastot ja kuukausisäästö-ETF:t. Sitä ennen rahasto-omistukset olivat pankin aktiivisia ryöstöpalkkiorahastoja ja niillähän ei rikastu ja osakekaupankäynti oli päätöntä vailla sijoitusstrategiaa. 10 vuotta sitten asuntolainan kuitattuani ryhdyin noudattamaan strategiaa ja vaurastuminen lähti alkuun. Markkinatuoton saavuttaminen oli ja on täysin tyydyttävä tavoite edelleen. 

Upputuessani ulkomaisten arvopaperiden maailmaan törmäsin lopulta sivustoon nimeltä Seeking Alpha, josta olen ennenkin kirjoittanut.  Aloin uskoa, että ylituoton saavuttaminen on mahdollista tällaiselle tavalliselle kaverille, joka ei koskaan ole väittänytkään olevansa mikään viisas sijoittaja. Uskalsin kokeilla ja maksaa tiedosta, johon minulla ei olisi muuten mitenkään ollut pääsyä. Alkoi tapahtua kummia. Aikajänne on vielä aika lyhyt (2 vuotta) ja rahanpuutteen vuoksi en ole Seeking Alphan tarjoamia suosituksia täysimääräisesti kyennyt hyödyntämään. Salkkuuni alkoi kuitenkin ilmestyä osakkeita, joiden tuotto pieksi SP&500:n Helsingistä puhumattakaan mennen tullen. Jopa Nvidiaa kovempia nousijoita on olemassa by the way. Alan pikkuhiljaa vakuuttua, että ylituoton saavuttaminen on mahdollista ei pelkällä onnella, vaan asiantuntemuksella. Minulla sitä tietotaitoa ei ole, joten tukeudun apuun, jota on tarjolla.

Seeking Alpha on maailman suurin sijoittajayhteisö, joka tarjoaa monenlaisia palveluja ja elintärkeää informaatiota sijoituspäätösten tueksi. Monet luulevat, että koska tuntee Helsingin pörssin yhtiöt, niin saa sieltä kotikenttäedun vuoksi ylituottoa. Tuskin saavat. Aika moni heppu Kainuusta luuli tuntevansa Talvivaaran perinpohjaisesti, mutta kas kummaa konkurssissa meni kaikki rahat. Lehto Group, Kempeleen ylpeys. Siihen vaan rahat kiinni. Tämähän on "talousohjattua rakentamista". Joitakin Kempeleessä ja ympäri Suomen nyt pännii. Oululaiset ja Espoolaiset luottivat, että täällä suunnitellaan maailman parhaat matkapuhelimet. Applelle naurettiin, kun Iphone tuli. Joo, on se ihan näppärä laite, mutta se on paska puhelin. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

Mieti rehellisesti onko sinulla aikaa selata kaikki suomalaiset ja n. 4000 kansainvälistä pörssiyhtiötä läpi? Niiden taseet, liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen kasvu, voittomarginaali, P/E, P/B, EPS,ROI,ROE, EBIT, GAGR, PEG...tiedätkö muuten edes mikä PEG-luku on? On siinä hommaa vaikka tekisit täyspäiväisesti analysointia. Ja osaatko edes analysoida, vaikka tuntisitkin tunnusluvut? Nuoremmat ei muista TV-mainosta, jossa Lapin äijä sanoi, että "mitä sinä etelän mies huijot, ota ohovia". Älä ala huitomaan, vaan ota sitä ohovia. Älä ala leikkimään analyytikkoa, vaan ota vastaan apua. Älä myöskään luule, että luettuasi pari Jukka Oksaharjun tai Esa Juntusen kirjaa olet joku sijoitusguru.

Nyt olisi tarjolla pakettiratkaisuna kaksi systemaattisesti valittua osakevinkkiä kuukaudessa poimiva Alpha Picks 449$/vuosi, jonka ylituotto kahden vuoden aikana S&P500-indeksiin on 126% vs. 45%. + Seeking Alpha Premium ilmaiseksi kuukauden ajan. Alpha Picks maksaa siis 449 dollaria/vuosi. (norm.499$) Voit perua tilauksen uusimisen helposti, ettei vuoden päästä lähde uusi veloitus. Kokeiltu on. Onnistuu hyvin. Alpha Picks hakee parhaimmista parhaimmat Strong Buy-statuksella olevat osakkeet ja ehdottaa sinulle niitä perusteellisen analyysin kera. Viisi kriteeriä, mitä Alpha Picks poimii on arvo, kasvu, kannattavuus, momentum ja analyytikoiden suositukset. Harvalla on rahaa ostaa osakkeita järkevin kuluin kaksi kertaa kuukaudessa, mutta alkuun pääsee ostamalla vaikka viisi ylintä strong buy-statuksen osaketta. Tai poimi kirsikoita kakusta ja valitse Pickeistä salkkuusi mikä portfolioosi parhaiten sopii. Jos rahaa piisaa, niin osta koko portfolio.

Seeking Alphan Strong Buy-arvopapereiden ylituotto S&P500 verrattuna vuodesta 2010 on järisyttävä. 10 000 dollarin sijoitus strong buy-osakkeisiin vuonna 2010 on nyt arvoltaan 254 676$. 10 000 dollarin sijoitus S&P500 vuonna 2010 on nyt "vain" 53 907$. Eroa 200 000 taalaa! SA:n strong buy-osakkeiden keskimääräinen vuotuinen tuotto on ollut 25%, eli yli kolminkertainen markkinoiden keskituottoon. Seeking Alphan quant-modelia on backtestattu pidemmältäkin ajalta, mutta SA on ollut toiminnassa v. 2010, niin nämä tilastot ovat toteutunutta faktaa, ei tietokonesimulaatiota. Homma on todettu toimivaksi jopa akateemisessa tutkimuksessa. Kentuckyn yliopiston RIIPPUMATTOMASSA tutkimuksessa Seeking Alphan quant-modelin strong buy-osakkeiden on todettu tekevän ylituottoa markkinoihin nähden. https://www.russelljame.com/quant_Ratings_9_15_23.pdf.

Tilaamalla Alpha Picksin saat lisäksi Alpha Premiumin kuukaudeksi ILMAISEKSI. Pääset käsiksi yli 4000 osakkeen ja ETF:n tietoihin. KAIKKIIN tietoihin. Kaikki tunnusluvut, analyysit, uutiset ja osakkeet asetettu paremmuusjärjestykseen. Nimenomaan Strong Buy-statuksen osakkeet tekevät ylituoton. Voit myös vertailla eri osakkeita keskenään. esim. Pistä Coca-Cola ja Pepsi vertailuun ja saat tunnusluvut ja rankingin molemmista samantien ruutuun. Vertailuun voit valita ainakin 5-6 osaketta, jotka saadaan mahtumaan selkeään tietokonenäkymään. 

Rankingissa voit panna järjestykseen, kasvuosakkeet, arvo-osakkeet, osinko-osakkeet, small-cap, large cap, REITs, ja osakkeet ja ETF:t eri aloilta. Esimerkiksi parhaat teknologiaosakkeet, teollisuusosakkeet, kuluttajaosakkeet, energiaosakkeet tai luo oma vertailuryhmäsi jne...Enempää tietoa et saa mistään. Englantia olisi hyvä osata, mutta jos et osaa, niin anna vaikka chat gpt:n kääntää suomeksi. Jos et halua ostaa Premium-jäsenyyttä, niin ota ilmaisjakson lopulla screenshotit kaikesta mahdollisesta informaatiosta mitä haluat. Niilläkin pärjää vähän aikaa, mutta totta kai maailma muuttuu ja tieto vanhenee.

Jos suomenkielinen sijoituspalvelu kiinnostaa, niin sijoittaja.fi maksaa 7.90€/kk tästä linkistä.

Seeking Alphan ja Alpha Picksin taustalla häärii Steven Cress, jolla on yli 30 vuoden kokemus ensin trade deskillä Morgan Stanleylla ja myöhemmin johtanut omia Hedge-rahastoja. Quant-model on pääosin hänen kehittämänsä työkalu löytämään virheellisesti hinnoitellut arvopaperit. Steveniä kannattaa seurata Seeking Alphassa, jossa hän säännöllisesti kirjoittelee analyyseja myös osakkeista, jotka eivät sovellu Alpha Picksiin esimerkiksi liian pienen vaihdon, liian pienen markkina-arvon vuoksi tai jos osake on pääosin USA:n ja Kanadan ulkopuolelta, vaikkakin rinnakkaislistattu NYSE:en. Vaikkapa kiinalainen ADR. Tiedäthän sen firman, joka lähettelee sinunkin puhelimeesi Temu-mainoksia. Näistäkin perusteellisista analyyseista olen saanut oikein hyviä vinkkejä. Esimerkiksi sijoitus IIPR kannabis-REITiin idea ei ollut minun keksintöni, vaan ko. olevan herran. Alpha Picks ei nimittäin suosittele REIT-sijoituksia. Edellinen kirjoitukseni Brad Thomasin vetämästä Reit-palvelusta on siihen hommaan paras. Siihenkin on vielä voimassa 20% vuosialennustarjous tästä.

Seeking Alpha sallii minun mainita muutaman osakkeen Alpha Picksistä, mutta ei ihan tuoreimpia valintoja, mitä Alpha Picks on ehdottanut. Ja tottakai näitä seuraavia esimerkkejä löytyy minultakin. Loput Pickit minun täytyy blurrata, koska ne on maksumuurin takana.

Suurin Alpha Picks voittaja tähän asti on Super Micro Computer inc. Poimittu 15.11.2022. Tuotto 980%

Modine Manufacturing Company. Poimittu 15.12.2022. Tuotto 352% (myyty) Harkinnassa ostaa takaisin, jos kurssi dippaa.

Vähän tuoreempi Abercrombie & Finch Co. Poimittu 2.10.2023. Tuotto 226% 

Joko alkaa kiinnostaa? SuperMicrosta olet ehkä jo kuullut, kun se kasvaa Nvidian kyljessä, mutta mitä ovatkaan MOD ja ANF? Enpä olisi ko. firmoista kuullut mitään ilman Alpha Picksiä. Alpha Picks on suositellut parin toimintavuotensa aikana ainakin kahdeksaa osaketta, jonka arvonnousu on yli 100%. Muutama on siinä kaksinkertaistumisen hilkulla. Ja ne eivät ole kaikki teknologiafirmoja, vaan yhtiöitä alalta kuin alalta. Se on quant-modelin kauneus. Se tunnistaa väärinhinnoitellut osakkeet, oli se sitten vaikka hiilikaivos. Alpha Picksin osakkeiden arvostustasot ovat huomattavan alhaisia verrattuna Magnificent 7 tai SP&500 P/E:n kokonaisuudessaan. Et siis maksa ylihintaa jostain tähdenlennosta, joka kohta romahtaa. Hanki Alpha Picks vuodeksi 449$ ja Premium kuukaudeksi ilmaiseksi tästä linkistä. Tarjous on voimassa 28.6-6.7.2024 USA:n itärannikon aikaa. Elä missaa elämäsi tilaisuutta. Ehdit kyllä rekisteröityä EM-kisojen pelien välissä :o) Jos sinua kiinnostaa pelkkä Seeking Alpha premium, niin sen voit tilata tästä hintaan 189$. Norm 239$.)


Seeking Alpha -vastuuvapauslauseke: Aikaisempi tuotto ei takaa tulevia tuloksia. Mitään suositusta tai neuvoa ei anneta siitä, onko jokin sijoitus sopiva tietylle sijoittajalle. Edellä esitetyt näkemykset tai mielipiteet eivät välttämättä heijasta Seeking Alphaa kokonaisuutena. Seeking Alpha ei ole lisensoitu arvopaperikauppias, välittäjä, yhdysvaltalainen sijoitusneuvoja tai investointipankki. Analyytikkomme ovat kolmannen osapuolen kirjoittajia, joihin kuuluu sekä ammattisijoittajia että yksittäisiä sijoittajia, jotka eivät välttämättä ole minkään instituutin tai sääntelyelimen lisensoimia tai sertifioimia.

 


 

Ja sitten se SALKKUPÄIVITYS 27.6.2024.

Edelleenkään en jaksa merkitä arvopapereiden euromääräistä arvoa, koska se muuttuu päivittäin. Voit itse laskea sen halutessasi. Sama asia voitto- ja tappioprosenttien kanssa. Nekin muuttuvat koko ajan. Mainitsen vain isoimmat liikkeet. Omaa velatonta asuntoa ja autoja ym. arvokkaita omaisuuseriä en laske tähän. Ne eivät ole sijoituksia, vaan käyttö-omaisuutta. Toki pidän asuntoa kunnossa, ettei arvo laske, joten siinä mielessä se on sijoitus sekin.

Nordea AOT: 90 562,73€. Ei ole kasvanut juuri mihinkään puolessa vuodessa. Syynä parit osakemyynnit ja osinkojen käyttö lomamatkan rahoittamiseksi, voittojen trimmaus ja ennen kaikkea Nesteen kurssilaskun jatkuminen, joka on kirpaissut. Uskon kuitenkin edelleen Nesteeseen ja varsinkin uusiutuvien lentopolttoaineiden lisääntyvään kysyntään. Niitä myydään hyvällä marginaalilla tulevina vuosina.

OP AOT: 8829,35€.

Nordnet AOT: 70 371. €. Kasvua on tullut kuukausisäästämisen ja Alpha Picksin tuomien voittojen siivittämänä. 

Asuntosalkku: Oma osuus sijoitusasunnoista 43 000€

Käteisvarat: 4600€

Yht. 217 363,08€ Uusi ATH ja n.  20 000€ parannusta puolen vuoden takaiseen saldoon. Markkina on ollut suotuisa, mutta Seeking Alpha on tuonut ylituoton.

Suorat osakesijoitukset:

  1. Alpha Pick. Tankkeriyhtiö. Voitto 33 % Maksaa n. 7 % vuosittaista osinkoa. Osakkeiden kappalemäärä 67.
  2. Alpha Pick. Vasta ostettu. Liittyy linja-autoihin. Voitto 6%. Omistus 40 kpl.
  3. Alpha Pick. Vasta ostettu. Liittyy lentokoneisiin. Omistus 14 kpl. Liittyy lentoliikenteeseen. Voitto 4%. 
  4. Alpha Pick. Vasta ostettu. Liittyy autoiluun. Omistus 46 kpl. Voitto 3%
  5. Abercrombie & Finch Co. Alpha Pick kuten aiemmin mainittu. Omistus 8 kpl. Voitto yli 200% lokakuusta 2023!
  6. Altria. Tupakkayhtiö, jolla yksinoikeus Marlboro-brandiin Yhdysvalloissa. Osinkokuningas ja n. 9 % osinkotuotto. Osakkeiden kappalemäärä 49.
  7. Alexandria real estate properties. Reit, joka vuokraa tiloja laboratoriotutkimuksiin. Omistus 8 kpl. 
  8. American Tower. REIT, joka vuokraa tukiasemia teleoperaattoreille. Omistus 5 kpl.
  9. Alpha Pick. Vappuna hankittu ravintola-alan yritys. Omistus 34 kpl ja tuotto 42%
  10. AT&T. Amerikkalainen teleoperaattori. Osakkeiden kappalemäärä 100. Paska sijoitus vuosien ajan, mutta viime kuukausina jopa noussut vähän. Osinkoahan tämä kyllä maksaa.
  11. British American Tobacco. Osakkeiden  kappalemäärä 48. Osinkotuotto 10%. Tupakkaa myydään vielä kauan ja BTI toimii maailmanlaajuisesti. Satsaa myös vähemmän haitallisiin nikotiinituotteisiin, joissa saavuttanee kannattavuustason tänä vuonna. Vapetatko mielummin VUSEa vai poltteletko Lucky Strikea. Ihan sama mulle.
  12. Alpha Pick. Omistus 11 kpl. Kännykkäsovelluksia. Tuotto 89% marraskuusta 2023.
  13. Alpha Pick. Elektroniikkavalmistaja. Purjehtii AI myötätuulessa. Tuotto 109% lokakuusta 2023. Omistus 60 kpl. (lokakuu oli muuten hyvä aika ostaa)
  14. Chicago Atlantic Real Estate Finance. Osinkotuotto 12%. Rahoittaa kannabiskiineistöjä. Osakkeiden kappalemäärä 137. Kasvuala.
  15. Citycon. Osakkeiden kappalemäärä 262. 8 % osinkotuotto. Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö. Omistaa kauppakeskuksia, mutta on luopunut sijainniltaan heikoimmista. Irvikuva kiinteistösijoituksesta verrattuna amerikkalaisiin verrokkeihin! Mutta jospa se siitä.
  16. Coca Cola. Ei esittelyjä kaipaa. Osinkokuningas. Osakkeiden lukumäärä 33. Ostin, kun sain napattua koronapohjilta.
  17. Alpha Pick. Matkailualan yritys. Omistus 9 kpl tuotto maaliskuusta 25%
  18. Crown Castle. Teleoperaattoriukiasemia vuokraava Reit- yhtiö. Ala kasvaa. Osinko 6 % luokkaa. Osakkeiden kappalemäärä 10.
  19. Clearway Energy. Osakkeiden kappalemäärä 40. Rakentaa uusiutuvaa energiaa Yhdysvalloissa. Ostin pari vuotta sitten, kun pitkään ja hartaasti etsin kasvuosaketta ilmastosektorilta, joka maksaa myös hyvää ja kasvavaa 5 % osinkoa.
  20. CTO Realty Growth. Reit. Omistus 63 kpl.
  21. Alpha Pick. Teollisuusyhtiö. Omistus 11 kpl. Tuotto 170%. Hankittu toukokuussa 2023.
  22. Despegar.com. Omistus 130 kpl. Etelä-Amerikan vastine Booking.comille. Katsotaan tuleeko turpaan vai käykö tuuri? Kasvaa vauhdikkaasti ja tämän vuoden pitäisi olla jo voitollinen. Pikkupakkasella ollan nyt.
  23. Enbridge. Kanadalainen maakaasua ja öljyä putkia pitkin kuljettava ns. midstream yhtiö. Osakkeiden lukumäärä 58. Maksaa kasvavaa ja isoa 7 % osinkotuottoa. Rakentaa myös uusiutuvaa energiaa. Aion lisätä jatkossakin. Jotkut sanovat, että mikrosirut eivät ole AI:n pullonkaula vaan energian riittävyys. Tekoäly vie mielettömät määrät sähköä.
  24. Essential properties realty trust. Reit. Omistus 40 kpl.
  25. Hannon Armstrong Infrastructure. Rahoittaa ja omistaa uusiutuvan energian projekteja USA:ssa. Osinkotuotto 6 % ja kasvussa. Osakkeiden lukumäärä 60.
  26. Global Medical Reit. Vuokraa sairaalakiinteistöjä. 10 % osinkotuotto. Osakkeiden lukumäärä 133. Uskon, että arvo nousee, kun korot laskevat.
  27. Fortum. Osakkeiden lukumäärä 109. Osinkotuotto 6-8%. Takana hirvittävä möhläys saksalaisen maakaasun kanssa yhtiöltä, jonka piti olla vakaa ja ennustettava. Toivottavasti uusi Pohjoismaihin keskittyvä strategia palauttaa uskon yhtiöön.
  28. Innovative Industrial Properties. Omistusten määrä 48. Tähän on ladattu toiveita ja hyvin on alkanut. Ainoa pörssiin listattu kannabiskasvattamoja vuokraava REIT. 10% osinkotuotto lukittu ja arvo noussut hankintahinnasta 25%. Nosti juuri osinkoaan.
  29. Iron Mountain. REIT, joka säilyttää lain vaatimia dokumentteja, mutta kasvaa datacentereissä. Osakkeiden lukumäärä 105 ja nousua 110 % hankintahinnasta. Onnistuin poimimaan koronapohjilta. Trimmasin kappalemäärää vähän alemmaksi kurssinousun myötä. Ehkä turhaan, koska ei se mihinkään ole laskenut.
  30. Johnson&Johnson. Amerikkalainen lääkejätti. Osinkokuningas. Yksi defensiivisimmistä yhtiöistä mitä voi kuvitella jos taantuma iskee. Osakkeiden lukumäärä 9. Tasaista menoa.
  31. JP Morgan&Chase. USA:n suurin pankki. Hyvä osinko ja arvonnousua 100% hankintahinnasta. Osakkeiden kappalemäärä 6.
  32. Kemira. Osakkeiden lukumäärä 110. Arvonnousua yli 180 % ostohinnasta. Ostin, kun yhtiö panosti puhtaan veden kierrätykseen. Kurssi polki pitkään paikallaan, mutta viimein lähti nousuun. Sitkeä odotus palkittiin.
  33. Kone. Pitihän sitä aikanaan ostaa, vaikka suuruuden päivät taitavat olla jo ohi. Kiinan markkina on Koneelle kohtalonkysymys. Osakkeiden lukumäärä 45 ja kurssinousua 40 %. Ehkä jatkuva kaupungistuminen saa Koneen taas joskus kasvu-uralle.
  34. Mandatum. Sammosta irronnut finassiyritys. Uumoillaan jopa 10% osinkotuottoa lähivuosille. Omistuksen kappalemäärä 1006. Ensimmäiset osingot jo kilahtivat tilille.
  35. Alpha Pick. Vakuutusyhtiö. Voitto 52%. Osinkotuotto 4,5% ja omistusten kappalemäärä 66 kpl. Hankittu marraskuussa 2023.
  36. Metsäboard A ja B. Osakkeiden lukumäärä A-sarja 257 ja B-sarja 144. Kolminkertaistunut hankintahinnasta. Osinkotuotto myös kasvanut. Omistettu 10 vuotta. Yhtiö hoippui konkurssin partaalla finanssikriisin aikaan, mutta sai vakautettua tilanteen. Ostin, kun yhtiö meni eteenpäin hylättyään paperin ja keskittyessään kartonkiin.
  37. Neste. Osakkeiden kappalemäärä 474. Parhaimmillaan omistuksen arvo käynyt yli 20 000€. Eli kymmenkertaistunut hankintahinnasta. Tekee uusiutuvaa polttoainetta ja painopiste siirtymässä maanteiltä ilmailuun. Uskon kurssin nousevan uuteen ennätykseen lähivuosina, kun uusi kapasiteetti valmistuu. Moni on jo heittänyt pyyhkeen kehään, mutta eipä luovuteta. Voitolla kuitenkin edelleen viisinkertaisesti+osingot.
  38. Nordea Bank. Osakkeiden kappalemäärä 1150. Osinkotuotto jopa 8 %. Ihmeellistä kyllä Nordea ei osaa kertoa hankintahintaani. Mututuntumalla se on noussut parin viime vuoden aikana. Itsekin hankintahintaa on hankala laskea, kun olen ostanut useassa erässä. Lasken vasta pakon edessä jos myyn ja verottaja vaatii hankintahinnan.Heikon jakson jälkeen Nordea on taas vahvassa tuloskunnossa kohonneen korkotason ja tiukan kulukuurin siivittämänä.
  39. Omega Healthcare investors. Hoivatiloja vuokraava REIT. Osakkeiden kappalemäärä 136. Osinkotuotto 8 %. Väestö ikääntyy ja tarvitsee hoivaa lisääntyvässä määrin.
  40. Orion. Suomalainen lääketehdas. Kaikki tuntevat varmaan Buranan, joka on melkein synonyymi särkylääkkeelle. Osakkeita 80 kpl mutta nousuprosentteja en jaksa tarkistaa, ehkä 40%. Orion on laatuyhtiö varsinkin oman pääoman tuottosuhteella mitattuna. Kyttäsin sitä pitkään ja kun kurssi puolittui muutama vuosi sitten, niin iskin kiinni. Erittäin vähäriskinen ja vakaa yhtiö. Pysyy salkussa varmaan loppuelämän.
  41. Pfizer. Koronahuipuista 50% alas tullut lääkejätti. Osinkotuotto jo 6%. Nähtäväksi jää tartuinko putoavaan puukkoon vai aliarvostettuun lääkeyhtiöön, jolla ei nyt tällä hetkellä satu olemaan tarjolla lihavuuslääkettä. Omistus 35 kpl. Tällä hetkellä näyttää, että osuin osimoilleen pohjille. Tuuria, ei taitoa. Ja on se lihavuuslääketutkimuskin käynnissä.
  42. Philip Morris International. Myy Marlboroa USA:n ulkopuolella. Ostin, koska omistin ennen loistavaa nuuskayhtiö Swedish Matchia, jonka PM osti.Tupakkayhtiöistä ehkä parhaiten pystynyt muuttamaan tuotevalikoimaansa vähemmän haitalliseksi. Osakkeiden kappalemäärä 15 ja 5 % kasvava osinko.
  43. Raisio. Osakkeiden lukumäärä 99. Yritin myydä koko position joulukuun osakesäästöpäivässä, mutta osa toimeksiannosta ei näemmä mennyt läpi..
  44. Realty income corp. Ehkä laadukkain Reit-yhtiö. Oli aina kallis, mutta koronapohjilla sain ostettua. Osakkeiden lukumäärä 45 ja jatkuvasti kasvava osinkotuotto 6 %. Aion jatkossa aina  lisätä, jos hinta ei karkaa liian kalliiksi. Korkeat korot eivät yhtiötä ole hidastaneet, vaan osingot tulevat kellontarkasti ja joka vuosi korotettuna.
  45. Revenio Group. Suomalainen silmänpainemittareita myyvä "kasvuraketti", jota pidin aina liian kalliina. Viimein ostin hitusen ja osakkeita omistuksessa 21 kpl.
  46. Sampo. Osakkeita hallussa 280. Björn Wahlroosin osto- ja myyntikonttorista muuttunut puhtaaksi vahinkovakuuttajaksi. Osinkoja tulee ja kurssi on nelinkertaistunut. Ostin hyvään aikaan kauan sitten ja lisännytkin aika ajoin. Sijotussalkkuni peruspilareita. Viime vuosina osakekurssi tosin polkenut paikallaan. TopDanmark saatiin sentään viimein ostettua.
  47.  Snowflake. Amerikkalainen edistyksellisiä pilvipalveluja tarjoava yhtiö kasvaa hurjaa vauhtia. Osakkeita salkussa 6 kpl. Tämä on niin lupaava kasvuyhtiö, että jaksan odottaa menestystä pitkään. Tällä hetkellä 27% tappiolla. Katsotaanko saavatko AI-tuotteensa lentoon.
  48. Stag industrial. Reit, joka vuokraa teollisuuskiinteistöjä Yhdysvalloissa. Ostin, koska kasvaa verkkokaupan imussa ja maksaa osinkoa kuukausittain. Osakkeita salkussa 80 kpl ja joka vuosi kasvanut osinkotuotto nyt 4,5 %. Nousua ostohinnasta 60 %.
  49. Super Micro Computer. Seeking Alphasta poimittu vihje. Tarjoaa kokonaisvaltaista IT-palvelua ja kasvaa tekoälyn imussa. Osakkeita salkussa 3 kpl ja nousua ostohinnasta 980 %. Trimmasin alkuvuodesta, kun kurssi oli kymmenkertaistunut. Kasvunäkymät kuitenkin edelleen hyvinkin suotuisat. Arvo noussut nopeammin kuin Nvidialla.
  50. Talenom. Tilitoimistoyritys, joka yrittää digitalisoida alan. Laajentanut, Ruotsiin, Espanjaan ja Italiaan. Osakkeita salkussa 158 kpl. Saapa nähdä miten suomipoikien maailmanvalloitukselle käy. Markkinat ainakin rangaisseet, niinkuin eräs Viisas sijoittaja E. Juntunen varsin hyvin tietää ;o)
  51. UPM-Kymmene Oyj. Mielestäni paras Suomen metsäyhtiöistä. Erinomaisesti johdettu. Osakkeita salkussa 110 kpl ja nousua 100%. Osinko on kasvanut pikkuhiljaa.
  52. VICI Properties. Reit, joka omistaa Las Vegas Stripin varren uhkapelihotelleista noin puolet. Osakkeita salkussa 35 kpl. Osinko kasvanut vuosittain. Aion lisätä jatkossa.
  53. Volvo B. Kyseessä siis ruotsalainen raskasta kalustoa valmistava versio Volvosta eikä kiinalainen henkilöautomerkki, jollaisella itse ajelen. Omistus 45 kpl. Ostin syksyllä pois heivatun Intrumin tilalle. Mennyt ihan mukavasti eteenpäin. Osinkoa tulee 6% vuositahtia ja ylimääräisestäkin osingosta huhuillaan.
  54. Wärtsilä. Suomalainen meriteollisuusyhtiö. Omistin joskus Fiskarsia, joka jakoi omistamansa Wärtsilän osakkeet omistajilleen osinkona. Osakkeita salkussa 56 kpl. 
  55. Prudential Financial. Omistus 10 kpl. Vakuutusyhtiö Amerikoista. Osinkoja 4% ja arvonnousuakin tullut.
  56. Hercules Capital. Omistus 100 kpl. Amerikkalainen investointipankki. 9% osinko. 
  57. Plus 5 osaketta Steven Cressin suosituksesta listalta TOP 10 osaketta loppuvuodeksi. (Ostettu tällä viikolla sijoituslainalla ja maksumuurin takana, en ehdi erittelemään. Päivitän tekstin myöhemmin)

 

 

Rahasto- ja ETF- omistukset:

1.     iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD. Kehittyville markkinoille sijoittava ETF. Osuuksien määrä 291.

  1. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD. SP500 indeksiin sijoittava ETF. Kasvuosuudellinen. Osuuksien määrä 5.

3.  iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Dist). SP500 sijoittava tuotto-osuudellinen ETF. Osuuksien määrä 71.

4. iShares MSCI USA Quality Dividend ESG UCITS ETF USD. Tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 120. Osinkostrategia oli niin vahva, että tähän tuli sijoitettua aikana, jolloin olisi pitänyt panostaa enemmän kasvuyhtiöihin. Plussalla kuitenkin 70 % + osingot.

 5. Franklin FTSE India UCITS ETF. Intian markkinoille sijoittavat passiivinen ETF. Omistusten määrä 30. Intia on ohittanut Kiinan väkiluvussa. Jos Intia tekee "Kiinat" ja talouskasvu kiihtyy, niin nousupotentiaalia löytyy. Plussalla jo 25% lyhyessä ajassa.

6. HANetf Future of Defence UCITS ETF - Acc. 100 kpl. Valitettavasti sotaa käydään ja Euroopassakin olisi syytä ryhtyä ajamaan puolustustuotantoa ylös.

7. Lyxor Core US Equity (DR) UCITS ETF - Dist. Osuuksien määrä 162. Halpakuluisin USA-ETF mitä aikoinaan löysin.

8. VanEck Morningstar Developed Markets Dividend Leaders UCITS ETF. Koostuu osinkoyhtiöistä, joten tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 30

    9.Xtrackers Nikkei 225 UCITS ETF 1D 40 kpl. Japanin osakemarkkinoiden 30 vuoden     korpivaellus on päättynyt ja uudet huiput tehty. Olin jo luovuttanut Japanin suhteen ja            hoksasin tilanteen, kun oltiin jo kurssihuipuissa. Muutama prosentti miinuksella siis.

11. Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C. Osuuksien määrä 152. Ostettu joskus Kreikan eurokriisin aikoihin 2015 ja kuukausisäästetty perään, kunnes Nordnet teki kuukausisäästön liian kalliiksi. Euroopan osakemarkkinat ovat olleet Yhdysvaltoja halvemmat kroonisesti finanssikriisistä lähtien, koska Euroopasta puuttuu Applet ja Amazonit ym. Mennyt yllättävän hyvin sodasta huolimatta. ATH-lukemissa kuitenkin huidellaan. Onhan meillä ASML ja LVHM.

12. Handelsbanken Usa Indeksi. Osuuksien määrä 49,99. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Piti vaihtaa USA-ETF-tuotteet tähän, kun Nordnet läiski 2,5 euron maksun joka ostokselle.

13. Nordnet Danmark Indeks A. Osuuksien määrä 74,02
Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Isossa painossa indeksissä diabetes/lihavuusslääkettä valmistava Novo-Nordisk. (Tanskan Nokia) sillä erotuksella ettei ole sössinyt liiketoimintaansa.

14. Nordnet Norge Index. Osuuksien määrä 30,22 . Jatkuvassa kuukausisäästössä.

15. Nordnet indeksirahasto Suomi. Osuuksien määrä 41,533. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Kulunhallinnan kannalta loistava, kun kulu on se kuuluisa 0€. Jospa suomalaiset yhtiöt taas joskus pääsisivät kunnon kasvuun kiinni.

16. Nordnet Sverige index. Osuuksien määrä 37,14. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa.

19. ISHARES Global Water Ucits Etf - Usd Dis. (tuotto-osuudellinen), Osuuksien määrä 100 kpl. Tätä pidetään salkussa pitkään ja hartaasti. Jos Ilmastonmuutos riistäytyy käsistä, niin puhdas makea vesi on kultaakin kalliimpaa. Ihan hyvin mennyt jo nyt.Tuplaantunut ostohinnasta

20. Nordea Global Enhanced Small Cap Fund. Osuuksia 23,7 kpl. Kallein rahasto. Halusin korjata pienyhtiöiden puutteen salkustani ja tällä se hoitui maailmanlaajuisesti. Kulut 0,79 % ja kuukausisäästössä. Enhanced tarkoittaa, että rahasto seurailee indeksiä aikalailla tarkkaan, mutta salkunhoitaja poistaa rahastosta omasta mielestään surkeimmat kohteet. Siksi kulu kohoaa vähän, mutta ei aktiivisesti hoidettujen rahastojen tasolle.

    21. Käteinen ja lyhyen koron rahastot n. 4600€. Muuttuu sen mukaan miten osinkoja                 tulee ja osakeostoja tehdään.

 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

26. Vesan salkku

SALKKUPÄIVITYS