13. Välikertomus kuinka elämä yllättää

 

Ostimme ensiasunnon avopuolisoni ja tulevan vaimoni kanssa vuonna 2003. Perheen kasvaessa nelihenkiseksi tuli ajankohtaiseksi vaihtaa isompaan asuntoon. Vuonna 2011 näytti, että unelmien asunto löytyi. Hyvältä alueelta 150 neliötä ja hintakin saatiin tingattua kohdilleen. Ehtona oli, että meillä olisi pari kuukautta aikaa myydä oma asuntomme, ettemme jäisi kahden asunnon loukkuun. Oma 87 neliön rivitalokolmio menikin kaupaksi saman tien ja yli pyyntihinnalla. Loistavaa, mikään ei voi mennä pieleen.

Koska meillä oli ehto oman asunnon myyntiajalle, myyjän kiinteistövälittäjä tekaisi kauppatavan, jossa ei ollut ostotarjousta, vaan tehtiin kauppa, jossa hän varmisti palkkionsa ja jos jompikumpi osapuoli ei toteuta kauppaa, joutuu maksamaan 17 000€ sopimussakon. Typeryyksissämme allekirjoitimme kauppasopimuksen.

Toki ehtona oli kosteusmittaus, joka näyttikin kohonneita lukemia, mutta asia ei olisi niin paha jos kosteus rajoittuisi vain kylpyhuoneeseen. Voihan sen aina remontoida. Valitettavasti ilmeni muitakin seikkoja, jotka rapauttivat luottamuksemme myyjään ja välittäjään. Kävi ilmi, että myyjä itse oli kirjoittanut isännöitsijänsopimuksen, vaikka ei ollut taloyhtiön isännöitsijä vaan hallituksen puheenjohtaja, joka tapauksessa jäävi todistamaan oman asuntonsa kuntoa. Hän oli sujuvasti unohtanut kirjata taloyhtiön puutteet ja korjaustarpeet isännöitsijäntodistukseen. Kävi myös ilmi haastattelemalla oikeaa isännöitsijää, että asunnossa oli tapahtunut aiemmin laaja vesivahinko, jonka myyjä oli salannut. Seurantakäynneillä asunnosta tarttui vaatteisiin mukaan epämiellyttävä haju, joka herätti epäilyn suuremmasta sisäilmaongelmasta. Epäiltyjen sisäilmaongelmien ja meille kerrottujen suoranaisten valheiden vuoksi ilmoitimme peruvamme kaupan.

Asia tietysti riitaantui myyjän kanssa ja molemmilla osapuolilla oli jo asianajajatkin. Käräjille ei sentään menty, mutta saimme kärsiä nahoissamme n.7000€ tappion myyjän kelvottoman kiinteistövälittäjän palkkion muodossa, jota hän ei suostunut palauttamaan meille. Pystyimme todistamaan, että meitä oli huijattu, mutta emme pystyneet todistamaan kuinka laajat korjaukset asunto olisi vaatinut. Myyjä osoittautui hankalaksi neuvottelukumppaniksi, koska hän ei oikeastaan vastannut mihinkään viesteihin. Asia vain vanhentui kun molemmat osapuolet totesivat hiljaa mielessään, että käräjöinti maksaisi todennäköisesti hirvittävästi.

Olimme itse liian innostuneita ostamaan, myyjä oli petollinen ja kiinteistövälittäjä ammattitaidoton. Kombo, josta ei hyvää seuraa. Ottakaa nuoret ja vanhemmatkin asunnonostajat oppia. Älkää hätiköikö. Asuntoja kyllä tässä maassa riittää. Ottakaa kaikki asiat selville, ja teettäkää RIIPPUMATTOMAT kuntotarkastukset. Kiinteistövälittäjän ehdottama kosteusmittarin kanssa heiluva heppu ei ikinä kirjoita raporttia, joka estäisi kaupan toteutumisen. Raportit ovat hyvin ympäripyöreitä eikä maallikko ota niistä selvää. Kuntotarkastuksen kalliilta tuntuva hinta on pikkusumma, jos sillä saa vältettyä totaalikatastrofin, pahimmillaan hometalon oston.

Kiinteistövälittäjä sai AVI:lta varoituksen toimintaansa liittyen, mutta siihen se jäi. Tämä p****pää teki myöhemmin konkurssin ja myönnän, että en ollut asiasta kovin surullinen. Nykyään hän on aloittanut uudelleen kiinteistövälittäjänä ja huomasin, että hänen toimistonsa sijaitsee taloyhtiön alakerrassa, josta omistamme vaimoni kanssa sijoitusasunnon. Pitäisiköhän pyrkiä taloyhtiön hallitukseen ja savustaa hyypiö ulos liiketilastaan? Toisaalta nyt hän maksaa taloyhtiölle vuokraa, jonka osakkaita olemme. Taitaa mennä enää 500 vuotta niin hänen velkansa meidän perheelle on kuitattu.

Oman asuntomme ollessa jo myyty, eikä uuteen voinut muuttaa, päädyimme puoleksi vuodeksi asumaan vuokralle, kunnes viimein uskaltauduimme ostamaan nykyisen rivitalohuoneistomme.

Vaikeudet eivät loppuneet siihen. Vaimoni irtisanottiin työpaikastaan vanhempainvapaalta paluun jälkeisenä päivänä, joten siinä sitä ihmeteltiin miten tästä eteenpäin. Teimme päätöksen, jossa vaimoni jää kylmän rauhallisesti 500 päiväksi ansiosidonnaiselle ja hoitaa lapsia kotona samalla kun suunnittelee oman yrityksen perustamista. Laskimme, että hampaat irvessä saamme maksettua velan pois kahdessa vuodessa. Silloin ei paljon osakkeisiin sijoiteltu. Harmin paikka, sillä vuosi 2012 olisi ollut hyvä aika tulla osakemarkkinoille.

Riita tuli kalliiksi myös psykologisesti. Stressi ja ahdistus mahdollisesta oikeudenkäynnistä vaivasi minua vuosia ja uskon, että tämä oli osasyy masennukselle, joka minulle puhkesi vuosia myöhemmin. Menetin ison osan itseluottamustani. Tulin varovaiseksi, mikä on hyvä asia, mutta ylivarovaisuus ei. Näin elämässä enemmän uhkia, kuin mahdollisuuksia. Kun myöhemmin palasin osakemarkkinoille, riskin ottaminen kasvuosakkeissa ei sopinut minulle, vaan valitsin varovaisemman arvosijoittamistavan, joka ei 2010-luvulla ollut tuottoisin strategia.

Juuri tällaisten ei toivottujen yllätysten varalta, joita elämä heittää kaikkien eteen muodossa tai toisessa, sijoitusten merkitys taloudelliseen hyvinvointiin nousee tärkeäksi. Jos olisin ollut varakkaampi, epäonnistuminen asuntokaupassa olisi stressannut minua vähemmän. Ehkä olisin välttynyt kokonaan ahdistuneisuudelta ja masentuneisuudelta, joista olen saanut kärsiä pitkään.