26. Vesan salkku

 Vesan salkku päivämääränä 3.7.2023.

 Arvo-osuustileillä olevat varat yhteensä:

 Nordea: 88 483,61€ +(käteinen1485,11€) + OP 7434,12€ + Nordnet 53 748€

= 151 150,84

Netto-osuuteni asuntosijoituksista 37 000€

 Osuuteni omasta asunnosta 100 000€

 Avaan sijoitussalkkuni sisällön ja perusteen miksi kyseisen sijoituskohteen olen ostanut. Kerron sijoituksen kappalemäärän arvon sijaan, koska arvo muuttuu päivittäin. Jokainen voi tarkistaa päivän kurssin ja kertoa sen kappalemäärällä, niin tietää tarkalleen mitä sijoitus on euroissa. En lähde aina avaamaan onko sijoitus plussalla vai miinuksella, koska se myös muuttuu markkinatilanteen mukaan.

Tilanne kirjan lukuhetkellä voi olla täysin eri kuin kirjoittamishetkellä.  Ja lisäksi, vaikka jonkun yksittäisen osakkeen arvo olisi laskenut, saatan silti olla kokonaisuutena voitolla, kun mukaan lasketaan vuosien varrella yhtiön maksamat osingot. Mainitsen suurimmat menestykset ja hutit, mutta 10 - 15 % prosentin heittoja hankintahinnasta suuntaan tai toiseen on merkityksetöntä mainita, koska ne ovat täysin normaaleja kurssivaihteluita lyhyellä aikavälillä.

Salkkuni sisältöä luetteloimalla hyvin selväksi on käynyt, että pisimpään omistetut osakkeet ja rahastot ovat olleet tuottoisimpia. Ja niin se pitääkin olla. Tämä fakta lisää luottamustani tavoitteen toteutumisesta.

Kaikkien sijoitusteni arvon vuotuisen tuottoprosentin laskeminen olisi helppo avata, jos kaikki sijoitukseni olisivat samalla arvo-osuustilillä, mutta minulla on niitä kolme kappaletta: Nordeassa, OP:ssa ja Nordnetissa. Joitakin samoja yhtiöitä on useammalla arvo-osuustilillä, joten en ala laskemaan jokaisen omaisuuserän tuottoa erikseen. Joistakin osakkeista puuttuu myös hankintahinta vink. vink Nordea, miksi näin on?

Itse asiassa vuotuinen sijoitusten tuottoprosentti on minulle sivuseikka, kunhan tavoite toteutuu. Jos häviän indeksille, mikä tuntuu olevan kauhistus joidenkin sijoitusbloggareiden mielestä, niin sitten häviän. Liikaa indeksille ei kuitenkaan saa hävitä, koska silloin tuottolaskelmat eivät pidä ja tavoitteeni jää saavuttamatta. Seuraan kaikkien sijoitusteni arvon kehitystä ja totta kai osinkotulojen kasvua. Ne ovat helppoja laskea yhteen. Ja ilmoitan sen tarkasti kirjan valmistumispäivämäärän mukaan.

Pengoin laatikosta vanhojen papereiden joukosta Nordean lähettämän tiliotteen arvopapereista veroilmoitusta varten vuoden 2014 lopusta, koska en nopeasti etsimällä löytänyt Nordean verkkopankista sijoitusteni arvoa haluamalleni päivämäärälle, mutta paperiliuska selvittää asian yhtä hyvin. Sijoitusten arvo oli 18 552,11€.  Siitä kun vähennän ne osakeostokset, jotka selkeästi muistan ostaneeni 2014 asuntolainan kuittaamisen jälkeen, kuten Neste, UPM, Kone, Outokumpu ja Metsä-Board, niin arvo-osuustilin saldo on ollut 9952 euroa ennen systemaattisen sijoittamisen aloittamista.

Osuuspankin arvo-osuustilillä oli kaksi pankin myymää kallista rahastoa OP-Intia ja OP-Varovainen, joiden saldo näyttäisi OP-palvelun mukaan olleen 4.9.2014. yhteensä 9350, 88€.  Valitsin tämän päivämäärän, koska olen tehnyt ensimmäisen sijoitukseni Nordnet Superrahasto Suomeen 5.9.2014. Melko suurella tarkkuudella voin siis todeta, että sijoitusvarallisuuteni arvo ennen systemaattisen osakesäästämisen aloittamista oli 9350,88€ + 9952€= 19332 ,44€..

Nyt (juhannuksena 2023) sijoitusteni arvo on jatkuvan säästämisen ja jopa jonkinmoisen arvonnousun ansiosta kohonnut noin 150 000 euroon, eli lähes kahdeksankertaistunut yhdeksässä vuodessa. Ja nyt ei olla pörssikurssien osalta edes All Time High-lukemissa. Varsinkin suomalaisille osakkeille alkuvuosi on ollut tyly. Tähän kun lasketaan vielä asuntosijoitukset päälle (osuuteni n. 37 000 euroa), niin omaisuus on liki kymmenkertaistunut yhdeksässä vuodessa.

Kyyti on ollut ylivoimaisesti tuottavampaa kuin vuodet 1996 - 2014. 18 vuotta suunnitelmatonta osakekauppaa vailla mitään tietoja tai taitoja. Toki asuntolaina tuli maksettua ja sen kuittaamiseen käytimme vaimon kanssa molemmat 10 000 € finanssivarallisuutta, mutta kuitenkin finanssivarallisuuteni oli vain vajaa 2 ja ½ kertaistunut 18. vuodessa. Onnetonta alisuorittamista. Isossa roolissa suunnittelemattoman osakeostojen ja myyntien lisäksi oli Osuuspankin aktiivisesti hoidettujen rahastojen kulut, joita en edes noteerannut. Kulut söivät 11 vuodessa valtavan osan rahastojen tuotosta.

Samaisesta laatikosta kaivamani Nordean paperinivaskan joukosta löytyi myös minulle maksetut osingot vuonna 2014, eli siis käytännössä yritysten vuoden 2013 voitonjako. Kokonaista 247,40€ nettona. Vuoden 2022 osingot ennakonpidätyksen jälkeen olivat 4389,67€. OP:n rahastot olivat kasvu-osuudellisia, joten niistä ei ole kertynyt osinkoa 2014. Eli myös osinkojen suhteen on menty eteenpäin. Osingot ovat vuositasolla melkein 18-kertaistuneet yhdeksässä vuodessa.

Seuraavassa on kuva ennakonpidätysten jälkeisten osinkotulojeni kehityksestä. Valitettavasti olen hukannut tiedot aiemmilta vuosilta, mutta neljäkin vuotta antaa selvän kuvan suunnasta. Ylöspäin mennään. Vuodelle 2023 tavoite on puhkaista 5000 euron raja. Tavoite on realistinen. Tämän vuoden juhannuksen aatonaattoon mennessä osinkoja on kertynyt jo 3048€ ja viime vuodesta salkkua on täydennetty kovilla osingonmaksajilla.


Näistä luvuista jokainen voi päätellä, että systemaattinen, jatkuva ja kustannustehokas osake/rahasto/asuntosäästäminen on kannattanut. Rikas en ole enkä taloudellisesti riippumaton, mutta matka jatkuu. En ole tehnyt parhaita osakevalintoja ja suoranaisia virheitäkin on tullut tehtyä. Korkoa korolla-ilmiöllä on kuitenkin tapana kiihtyä loppua kohti. Alku on tuskallisen hidasta, joten yhdeksän vuoden jälkeen vasta alan päästä kiihtymisvaiheeseen. Jos tämä on onnistunut minulta, niin takuulla se onnistuu myös kaikilta, joilla on mahdollisuus pistää edes pieni osa tuloista sijoituksiin.

 

Suorat osakesijoitukset:

 

  1. Ardmore shipping. Yksi viimeisimpiä ostoksiani. Vinkki tankkeriyhtiöistä tuli, kun kuuntelin pörssipäivää Yle Areenasta. Seeking Alpha nosti kyseisen tankkeriyhtiön ostovinkiksi. Euroopan öljyhuolto täytyy hoitaa meriteitse, kun Venäjältä tulevat putket ovat kiinni. Maksaa n. 9 % vuosittaista osinkoa. Osakkeiden kappalemäärä 67.
  2. Altria. Tupakkayhtiö, jolla yksinoikeus Marlboro-brandiin Yhdysvalloissa. Osinkokuningas ja n. 8 % osinkotuotto. Osakkeiden kappalemäärä 45.
  3. Aspo. Monialayhtiö. Ostettu vuosia sitten, koska sillä oli yksi Helsingin pörssin halvimmista P/E-luvuista. Varma osingonmaksaja. Osakkeiden kappalemäärä 172.
  4. AT&T. Amerikkalainen teleoperaattori. Osakkeiden kappalemäärä 100. Laskenut jatkuvasti. Osinkoa leikattu. Ostin, koska kovan osinkotuoton lisäksi näin mahdollisuuden kasvaa suoratoistopalveluissa. Lentää salkusta todennäköisesti loppuvuodesta.
  5. British American Tobacco. Osakkeiden  kappalemäärä 35. Osinkotuotto 8%. Tupakkaa myydään vielä kauan ja BTI toimii maailmanlaajuisesti. Satsaa myös vähemmän haitallisiin nikotiinituotteisiin. Aion ostaa lisää heinäkuussa Nordean osakesäästöpäivänä.
  6. Capman. Vaihtoehtoisia sijoituksia kehittävä yhtiö Helsingin pörssistä. Osakkeiden kappalemäärä 500.  Hyvä ja kasvava osinkotuotto. Vinkki ostaa tuli, kun kuuntelin Inderes-bodcastia.
  7. Chicago Atlantic Real Estate Finance. Osinkotuotto 10 %. Rahoittaa kannabiskiineistöjä. Osakkeiden kappalemäärä 65. Kasvuala.
  8. Citycon. Osakkeiden kappalemäärä 262.  7 % osinkotuotto. Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö. Omistaa kauppakeskuksia, mutta on luopunut sijainniltaan heikoimmista.
  9. Coca Cola. Ei esittelyjä kaipaa. Osinkokuningas. Osakkeiden lukumäärä 33. Ostin, kun sain napattua koronapohjilta.
  10. Crown Castle. Tukiasemia vuokraava Reit- yhtiö. Ala kasvaa. Osinko 5 % luokkaa. Osakkeiden kappalemäärä 5.
  11. Clearway Energy. Osakkeiden kappalemäärä 40. Rakentaa uusiutuvaa energiaa Yhdysvalloissa. Ostin, kun pitkään ja hartaasti etsin kasvuosaketta ilmastosektorilta, joka maksaa myös hyvää ja kasvavaa 5 % osinkoa.
  12. Enbridge. Kanadalainen maakaasua ja öljyä putkia pitkin kuljettava ns. midstream yhtiö. Osakkeiden lukumäärä 45. Maksaa kasvavaa ja isoa 7 % osinkotuottoa. Rakentaa myös uusiutuvaa energiaa. Aion lisätä jatkossakin.
  13. Hannon Armstrong Infrastructure. Rahoittaa ja omistaa uusiutuvan energian projekteja USA:ssa. Osinkotuotto 5 % ja kasvussa. Osakkeiden lukumäärä 40.
  14. Global Medical Reit. Vuokraa sairaalakiinteistöjä. 10 % osinkotuotto. Osakkeiden lukumäärä 123. Uskon, että arvo nousee, kun korot laskevat.
  15. Fortum. Osakkeiden lukumäärä 121. Osinkotuotto 6 %. Takana hirvittävä möhläys saksalaisen maakaasun kanssa yhtiöltä, jonka piti olla vakaa ja ennustettava. Toivottavasti uusi Pohjoismaihin keskittyvä strategia palauttaa uskon yhtiöön.
  16. Intrum. Ruotsalainen perintäyhtiö. Ostettu syksyllä 2022. Arvelin perintäpalveluille olevan lisääntyvää tarvetta haastavissa talousolosuhteissa. Osakkeiden lukumäärä 84. Tiputusta hankintahinnasta 60 %.Osasyynä kruunun heikentyminen, mutta muutenkin kurssikehitys ollut surkeaa syystä, joka on suorastaan ironinen. Velkojen perintäyhtiö on velkaantunut itse! Lentää salkusta todennäköisesti loppuvuodesta.
  17. Iron Mountain. REIT, joka säilyttää lain vaatimia dokumentteja, mutta kasvaa datacentereissä. Osakkeiden lukumäärä 125 ja nousua 77 % hankintahinnasta. Onnistuin poimimaan koronapohjilta.
  18. Johnson&Johnson. Amerikkalainen lääkejätti. Osinkokuningas. Yksi defensiivisimmistä yhtiöistä mitä voi kuvitella. Osakkeiden lukumäärä 9. Tasaista menoa ylöspäin.
  19. JP Morgan&Chase. USA:n suurin pankki. Hyvä osinko ja arvonnousua 40 % hankintahinnasta. Osakkeiden kappalemäärä 6.
  20. Kemira. Osakkeiden lukumäärä 110. Arvonnousua 80 % ostohinnasta. Ostin, kun yhtiö panosti puhtaan veden kierrätykseen. Kurssi polki pitkään paikallaan, mutta viimein lähti nousuun. Sitkeä odotus palkittiin.
  21. Kone. Pitihän sitä ostaa, vaikka suuruuden päivät taitavat olla jo ohi. Kiinan markkina on Koneelle kohtalonkysymys. Osakkeiden lukumäärä 45 ja kurssinousua 40 %. Ehkä jatkuva kaupungistuminen saa Koneen taas joskus kasvu-uralle.
  22. Medical Properties Trust. Pakko oli ostaa keväällä 2022, kun yhtiöllä oli ongelmia parin vuokralaisensa kanssa, jotka operoivat yhtiön omistamissa sairaaloissa. Osinkotuotto 10 %. Osakkeiden lukumäärä 125. Uskon osakekurssin nousevan, kun vuokralaisongelmat selvitetty. Sairaalat ovat niin kriittisiä toimijoita yhteiskunnan kannalta, ettei niitä noin vain romuteta.
  23. Metsäboard A ja B. Osakkeiden lukumäärä A-sarja 257 ja B-sarja 144. Kolminkertaistunut hankintahinnasta. Osinkotuotto myös kasvanut. Omistettu 9 vuotta. Yhtiö hoippui konkurssin partaalla finanssikriisin aikaan, mutta sai vakautettua tilanteen. Ostin, kun yhtiö meni eteenpäin hylättyään paperin ja keskittyessään kartonkiin.
  24. National Grid. Britanniassa sähköverkkoja omistava yhtiö. Osakkeiden kappalemäärä 91.  Maksaa vakaata 5 % osinkoa.
  25. Neste. Osakkeiden kappalemäärä 415. Parhaimmillaan omistuksen arvo käynyt yli 20 000€. Eli kymmenkertaistunut hankintahinnasta. Tekee uusiutuvaa polttoainetta ja painopiste siirtymässä maanteiltä ilmailuun. Uskon kurssin nousevan uuteen ennätykseen lähivuosina, kun uusi kapasiteetti valmistuu.
  26. Nordea Bank. Osakkeiden kappalemäärä 1060. Osinkotuotto jopa 8 %. Ihmeellistä kyllä Nordea ei osaa kertoa hankintahintaani. Mututuntumalla se on lievästi noussut. Itsekin hankintahintaa on hankala laskea, kun olen ostanut useassa erässä. Lasken vasta pakon edessä jos myyn ja verottaja vaatii hankintahinnan.Heikon jakson jälkeen Nordea on taas vahvassa tuloskunnossa kohoavan korkotason ja tiukan kulukuurin siivittämänä.
  27. Omega Healthcare investors. Hoivatiloja vuokraava REIT. Osakkeiden kappalemäärä 136. Osinkotuotto 8 %. Väestö ikääntyy ja tarvitsee hoivaa lisääntyvässä määrin.
  28. Orion office Reit. Realty Income spinnoff. Eli toimistotilat heivattiin ulos Realtysta ja minä sain nämä osakkeet osakeantina ilmaiseksi pyytämättä ja yllättäen. Osakkeiden lukumäärä 3. Roskaa, jolla en tee mitään.
  29. Orion. Suomalainen lääketehdas. Kaikki tuntevat varmaan Buranan, joka on melkein synonyymi särkylääkkeelle. Osakkeita 80 kpl ja nousua 40 %. Orion on laatuyhtiö varsinkin oman pääoman tuottosuhteella mitattuna. Kyttäsin sitä pitkään ja kun kurssi puolittui muutama vuosi sitten, niin iskin kiinni. Erittäin vähäriskinen ja vakaa yhtiö. Pysyy salkussa varmaan loppuelämän.
  30. Paypal. Pikkurahalla ostettu korona-aikaan. Nousi hurjasti, mutta sitten alkoi raju lasku. Ilmeisesti kilpailijoita ilmestynyt markkinoille. Osakkeiden kappalemäärä 4. Omistuksen arvo puolittunut. Sinänsä kasvava yhtiö, jonka arvostustaso ei huitele enää pilvissä. Pysyköön salkussa, vaikka ei maksa osinkoa.
  31. Philip Morris International. Myy Marlboroa USA:n ulkopuolella. Ostin, koska omistin ennen loistavaa nuuskayhtiö Swedish Matchia, jonka PM osti.Tupakkayhtiöistä ehkä parhaiten pystynyt muuttamaan tuotevalikoimaansa vähemmän haitalliseksi. Osakkeiden kappalemäärä 15 ja 5 % kasvava osinko.
  32. Opera Ltd. Norjalainen ohjelmistoyhtiö, joka on tunnettu Opera-selaimesta. Rinnakkaislistattu New Yorkissa. Kovassa nosteessa, kun selain taipuu pelaamiseen ja siihen on intergoitu AI-ohjelma. Omistus 35 kpl. Kasvuraketti, joka maksaa jopa osinkoa.
  33. Raisio. Osakkeiden lukumäärä 200. En muista miksi tullut hankittua. Varmaan odotuksissa on ollut terveellisten elintarvikkeiden kasvava menekki, mutta Raisio ei ole onnistunut markkinoinnissaan tarpeeksi hyvin.
  34. Realty income corp. Ehkä laadukkain Reit-yhtiö. Oli aina kallis, mutta koronapohjilla sain ostettua. Osakkeiden lukumäärä 35 ja jatkuvasti kasvava osinkotuotto vajaa 5 %. Aion jatkossa lisätä, jos hinta ei karkaa liian kalliiksi.
  35. Revenio Group. Suomalainen silmänpainemittareita myyvä kasvuraketti, jota pidin aina liian kalliina. Viimein ostin hitusen ja osakkeita omistuksessa 21 kpl.
  36. Sampo. Osakkeita hallussa 280. Björn Wahlroosin osto- ja myyntikonttorista muuttunut vakuutusyhtiöksi. Osinkoja tulee ja kurssi on nelinkertaistunut. Ostin hyvään aikaan kauan sitten ja lisännytkin aika ajoin. Sijotussalkkuni peruspilareita. Viime vuosina osakekurssi tosin polkenut paikallaan.
  37. Sanoma Oyj. Osakkeiden lukumäärä 60 kpl. Mediayhtiö Helsingin sanomat ja oppimateriaalit päätuotteina. Kurssi noussut ja laskenut aika volatiilisti. Osinkoa maksaa silti.
  38. Spinnova. Spekulatiivinen ostos osakeannista. Toivottavasti startup yritys saa vallankumouksellisen ympäristöystävällisen kankaansa maailmanmarkkinoille. Nimekkäitä kumppaneita mm. Adidas. Osakkeita salkussa 50 ja kurssipudotusta 30 %.
  39.  Snowflake. Amerikkalainen edistyksellisiä pilvipalveluja tarjoava yhtiö kasvaa hurjaa vauhtia. Osakkeita salkussa 6 kpl. Tämä on niin lupaava kasvuyhtiö, että jaksan odottaa menestystä pitkään.
  40. Stag industrial. Reit, joka vuokraa teollisuuskiinteistöjä Yhdysvalloissa. Ostin, koska kasvaa verkkokaupan imussa ja maksaa osinkoa kuukausittain. Osakkeita salkussa 80 kpl ja joka vuosi kasvanut osinkotuotto nyt 5 %. Nousua ostohinnasta 55 %.
  41. Super Micro Computer. Seeking Alphasta poimittu vihje. Tarjoaa kokonaisvaltaista IT-palvelua ja kasvaa tekoälyn imussa. Osakkeita salkussa 4 kpl ja nousua ostohinnasta 200 %.
  42. Talenom. Tilitoimistoyritys, joka yrittää digitalisoida alan. Laajentanut, Ruotsiin, Espanjaan ja Italiaan. Osakkeita salkussa 158 kpl.
  43. Telia. Osakkeita salkussa 500 kpl. Laskenut 50 %. Edes hyvä osinkotuotto ei enää lämmitä, vaan loppuvuodesta lähtee salkusta verovähennyksiin. Hyvä yhtiö kuluttajalle halpojen liittymähintojen vuoksi, mutta ei sijoittajalle. Omistus peruja kenties jopa Sonera-ajoilta.
  44. UPM-Kymmene Oyj. Mielestäni paras Suomen metsäyhtiöistä. Erinomaisesti johdettu ja tuloskunto ihan tikissä. Osakkeita salkussa 110 kpl ja nousua 70  %. Kävi vasta historiansa korkeimmassa kurssissa, mutta tullut viime viikkoina alas sellun hinnan vetämänä. Osinko on kasvanut pikkuhiljaa.
  45. VICI Properties. Reit, joka omistaa Las Vegas Stripin varren uhkapelihotelleista noin puolet. Osakkeita salkussa 15 kpl. Osinko kasvanut vuosittain. Aion lisätä jatkossa.
  46. Warner Bros Discovery. Irrotettiin AT&T:sta omaksi yhtiökseen. Osakkeet tulivat minulle siis pyytämättä ja yllättäen. Osakkeita salkussa 24. Päätuote striimauspalvelu HBO MAX.
  47. Wärtsilä. Suomalainen meriteollisuusyhtiö. Omistin joskus Fiskarsia, joka jakoi omistamansa Wärtsilän osakkeet omistajilleen osinkona. Osakkeita salkussa 36 kpl.

 

Onpa niitä kertynyt aikamoinen rivi. Monen ammattimaisen sijoittajan mielestä pienempikin hajautus riittäisi. Olen samaa mieltä. Muutama roskayhtiö on joukossa ja niiden myynnistä saaduilla rahoilla voin ostaa salkkuni menestyjiä. Tai sitten saan vinkin jostain uudesta yhtiöstä, jota ehdottomasti haluan omistaa.Miksi joitakin yhtiöitä on ostettu vain muutamalla satasella? Eihän sen pitäisi kannattaa, koska välityspalkkio on jo 5 - 8 euroa! Selitys on se, että olen muutaman vuoden hyödyntänyt Nordean osakesäästöpäivää, jolloin vuorossa olevan maan pörssistä voi tehdä toimeksiantoja 1€ hintaan. Se on mahdollistanut matalakuluiset osakeostot pienilläkin summilla. En siis todellakaan maksa kahdeksaa euroa välityspalkkiota 300 euron kaupasta. Hyvä kampanja Nordealta ja toivottavasti se jatkuu vielä vuosikausia eteenpäin.

Rahasto- ja ETF- omistukset:

1.     iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD. Kehittyville markkinoille sijoittava ETF. Osuuksien määrä 291. Ostettu kuukausisäästönä pikkuhiljaa.

  1. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD. SP500 indeksiin sijoittava ETF. Hankittu pikkuhiljaa kuukausisäästöllä. Kasvuosuudellinen. Osuuksien määrä.

3.  iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Dist). SP500 sijoittava tuotto-osuudellinen ETF. Hankittu pikkuhiljaa kuukausisäästämällä. Osuuksien määrä 71.

4 iShares Digitalisation UCITS ETF USD. Osuuksien määrä 159. Eikös se digitalisaatio ole tulevaisuuden juttu? Temaattinen rahasto, jonka kulut kipurajalla 0,4 %

5. iShares MSCI USA Quality Dividend ESG UCITS ETF USD. Tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 120. Osinkostrategia oli niin vahva, että tähän tuli sijoitettua aikana, jolloin olisi pitänyt panostaa enemmän kasvuyhtiöihin. Plussalla kuitenkin 40-50 %.

6. Lyxor Core US Equity (DR) UCITS ETF - Dist. Osuuksien määrä 162. Halpakuluisin USA-ETF mitä löysin.

7. VanEck Morningstar Developed Markets Dividend Leaders UCITS ETF. Koostuu osinkoyhtiöistä, joten tuotto-osuudellinen. Osuuksien määrä 30. Aika tuore ostos, joten se osinkopakkomielle vieläkin on voimakas.

8. WisdomTree Artificial Intelligence UCITS ETF. Osuuksien määrä 11. Temaattinen rahasto. Ollaan nyt siinä AI-buumissa mukana.

9. WisdomTree Battery Solutions UCITS ETF - USD. Osuuksien määrä 70. Taas temaattinen rahasto. Hyötyy sähköautoilun ja akkuteollisuuden kasvusta.

10. Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C. Osuuksien määrä 152. Ostettu joskus Kreikan eurokriisin aikoihin 2015 ja kuukausisäästetty perään. Euroopan osakemarkkinat ovat olleet Yhdysvaltoja halvemmat kroonisesti finanssikriisistä lähtien, koska Euroopasta puuttuu Applet ja Amazonit ym. Mennyt yllättävän hyvin sodasta huolimatta. Kävi ATH-lukemissa vasta.

11. Handelsbanken Usa Indeksi. Osuuksien määrä 44,3583. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Piti vaihtaa USA-ETF-tuotteet tähän, kun Nordnet läiski 2,5 euron maksun joka ostokselle.

12. Nordnet Indeksfond Danmark ESG A. Osuuksien määrä 62,7119. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Isossa painossa indeksissä diabeteslääkettä valmistava Novo-Nordisk. (Tanskan Nokia) sillä erotuksella ettei ole sössinyt liiketoimintaansa.

13. Nordnet Indeksfond Norge. Osuuksien määrä 8,8596. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Ei saa ESG-statusta, koska Norjassa tunnetusti öljyriippuvuutta aikalailla.

14. Nordnet Indeksirahasto Suomi ESG. Osuuksien määrä 39,4803. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Kulunhallinnan kannalta loistava, kun kulu on se kuuluisa 0€. Jospa suomalaiset yhtiöt taas pääsisivät kunnon kasvuun kiinni.

15. Nordnet Indexfond Sverige ESG. Osuuksien määrä 29,8132. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa.

16. Nordnet One Tasapaino EUR. Osuuksien määrä 12,1873. Jatkuvassa kuukausisäästössä, joten osuuksien määrä kasvaa pikkuhiljaa. Osunko korkohuipulle ja koronlaskun myötä nousisi sekä korko, että osakepuoli rahastossa? Kulut ärsyttävän korkea 0,49 %

 

17. ISHARES Global Water Ucits Etf - Usd Dis. (tuotto-osuudellinen), Osuuksien määrä 100 kpl. Tätä pidetään salkussa pitkään ja hartaasti. Jos Ilmastonmuutos riistäytyy käsistä, niin puhdas makea vesi on kultaakin kalliimpaa. Ihan hyvin mennyt jo nyt. Parhaimmillaan oli tuplaantunut.

 

18. LYXOR Msci World Health Care Tr Ucits Etf - Eur Acc. Osuuksien määrä 1kpl. Ostettu OP:n suosituksesta hiljattain jos taantuma tulee, niin hyvin defensiivinen ala.

 

19. Nordea Global Enhanced Small Cap Fund. Osuuksia 20,43 kpl. Kallein rahasto. Halusin korjata pienyhtiöiden puutteen salkustani ja tällä se hoitui maailmanlaajuisesti. Kulut 0,79 % ja kuukausisäästössä. Enhanced tarkoittaa, että rahasto seurailee indeksiä aikalailla tarkkaan, mutta salkunhoitaja poistaa rahastosta omasta mielestään surkeimmat kohteet. Siksi kulu kohoaa vähän, mutta ei aktiivisesti hoidettujen rahastojen tasolle.

 

20. Käteinen Arvo-osuustileillä 1485,11€. Muuttuu sen mukaan miten osinkoja tulee ja osakeostoja tehdään.

 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SALKKUPÄIVITYS

Apuja maailmalta